torstai 25. joulukuuta 2014

Reservistä hyvän joulun toivotukset

Muistan kirkkaasti, miten ensimmäisenä palvelukseen astumispäivänä 6. tammikuuta luin lyijykynällä pöytään raapustetun viestin "1/14 EI KOTIUDU KOSKAAN!" ja tunsin hieman epätoivoa ja epävarmuutta siitä, oliko inttiin lähtö sitten kuitenkaan se oikea päätös. Kuinka ollakaan: tasan viikko sitten koitti se päivä, minkä ei pitänyt koskaan tulevan... TJ0! Kyllä se vaan niin on, että saapumiserän 1/14 johtajat ja 347 vuorokautta palvellut miehistö kotiutui 18. joulukuuta.

Viimeisen palvelusviikon viikko-ohjelma. Täydeltä näyttää.
Aivan käsittämättömän epätodelliseltahan se tuntui. Viimeinen viikko palveluksessa. Sunnuntaina 14. päivä palasin kassulle viiden päivän ansaitulta lomalta. Alokasliite ja viimeiset jutut vuoden viimeiseen Ruotuväkeen oli saatu kunnialla hoidettua ja lomia oli pitämättä niin pitihän ne pitää. Totuus: 2 KL-päivää (kuntoisuuslomapäivää) jäi kuitenkin käyttämättä. Enää ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta olla lomilla saati sitten komennuspaikalla, joten Pääesikunta ja Ruotuväki oli hyvästelty pääpiirteittäin jo edellisenä tiistaina. Ihan ne viimeiset päivät oli määrätty vietettäväksi Santahaminan saarella. Kukaan kotiutuva ei saisi enää poistua, kukaan ei saisi enää töppäillä... eli esitutkintaa ei saisi tulla enää kenellekään määräsi komppanian päällikkö. Noh, vaikka tuo aikataulu saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa täydeltä niin kyllä ne päivät koostuivat lähinnä pelkästä odottamisesta ja rötväämisestä. Maailman turhauttavinta touhua ja jotenkin niin perus-inttiä. Vähän sama fiilis kuin aikoinana p-kaudella. Onneksi olin fiksuna tyttönä hakenut ennakkon VMP:n eli vapautuksen muusta palveluksesta ja sain lähteä tiistaina klo 11 pikavisiitille kotikonnuille. Minulla oli siis kunnalliseen luottamustoimeen liittyvä kokous ja sitä varten pääsin pois saarelta. Takaisin oli kyllä palattava asap, eli palasin kassulle yöllä klo 02 mennessä. Huikea noin 8 tunnin matkustus yhden puolentoista tunnin kokouksen takia. Mutta eipä tarvinnut ainakaan tylsistyä kassulla.

Vikaa kertaa matkustetaan junalla näissä vaatteissa, kiitos VMP:n.
Sai siellä kokouksen yhteydessä myös jouluruokaa... maistui reserville.
Asioita mistä olin erityisen ylpeä viimeisellä viikolla: 1. punkkani oli takuulla kuljetuskomppanian särmin vaikka TJ-lukema oli miten vähän tahansa, 2. heräsin joka aamu aamupalalle, enkä jäänyt nukkumaan ja rötväämään kertaakaan ja 3. kaikki puolustusvoimien omaisuus, mitä minulle oli luovutettu palasi takaisin puolustusvoimille. Hävärit pyöreä 0! Voisi siis sanoa, että ihan viiskauttaviis 5/5! Olin myös tyytyväinen omaan palvelustodistukseeni arvosanoihin ja tietenkin siihen, että ihan oikeasti kotiudun täysin palvelleena vaikka vastoinkäymisiä oli tällä matkalla aivan tarpeeksi. Jokainen, joka on blogiani lukenut tietää ainakin hieman näistä ikävistä vaiheista. Kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka tsemppasivat niin tätä kautta kuin muitakin reittejä! Yksin ei tarvinnut kärvistellä missään vaiheessa. Haikea fiilis kun kaikki on ohi, mutta niin se vaan on että eteenpäin on mentävä. Käytiin me kyllä vielä toimituksessa hyvästelemässä kaikki kun siviilit oli jo päällä ja meinät oli virallisesti siirretty reserviin. Hyviin käsiinhän se lehti jäi :D

Viimeinen tekemäni punkka. Särmää on ainakin jos vertaa siihen ensimmäiseen ;)
Kaappi tyhjenee kun varusteita pakataan. Ylähyllyllä pilkistää siviilivaatteet.
Takana oleva mosasäkki on taas täynnä ja hymyilyttäähän se.
Snorlax matkalla reserviin - TJ1
Oma palvelusaikani ei millään muotoa ollut ns. tyypillinen. Tein päätöksen siitä, millä tavalla haluan palvella, jo hyvissä ajoin ennen palvelukseen astumista. Erityistehtävät olivat minulle selvä tavoite, oma valinta. Niitä kohti mentiin jo p-kaudella. Niitä varten suoritin jo AUK-kurssin eriävissä viestinnän tehtävissä. Sain mahtavaa tukea valitsemallani polulla perusyksikköni skappareilta heti alusta asti, mikä oli tärkeää sillä palvelustoverit eivät todellakaan aina tukeneet (paitsi tupalaiset <3). Loppu palvelusaikani ja johtajakauteni oli sitten siinä erityistehtävässä toimimista, missä olen eniten hyödyksi puolustusvoimille. Tein sitä mitä osasin ja annoin kaikkeni. Jotenkin toivon, että kaikki ne, jotka mittaavat ansioitumista intissä vain joidenkin cooper- tai ATT-tulosten mukaan tai metsässä nukuttujen öiden mukaan, voisivat edes vähän ymmärtää valitsemaani palvelustapaa. Olen päässyt näkemään monta varuskuntaa ja juttelemaan monien eri tehtävissä palvelevien kanssa. Olen myös seurannut monipuolisia harjoituksia ja itsekin osallistunut niihin. Ainakin minulle on vain vahvistunut kunnioitus eri palvelustehtäviä ja puolustushaaroja kohtaan. On upeaa, miten intissä on mahdollisuus tehdä niin monenlaista! Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin ja jokaiselle on tehtävä. Erityistehtävistä kiinnostuneille suosittelen tutustumista: http://erityistehtavat.puolustusvoimat.fi/

Kotiuttamisjuhlat ja viimeinen sotkumunkki ja kahvi.
Mukesin ruoka ei maittanut - grilliltä mättöä!
Varustepalautuksia heti aamusta... IHANAA!
Ensimmäinen reserviviikko on mennyt juhliessa ja nukkuessa. Juhliessa tietenkin kun oli TJ0-bileet ilmavoimien porukan kanssa Himoksella. Sitten näin ystäviä Kauneimpien joululaulujen ja glögin merkeissä. Sittenhän sitä olikin aika rauhoittua joulunviettoon... vähän sukulointia, hyvää ruokaa ja juomaa ja etenkin ihmisiä. Niitä ihania ihmisiä, joita olen ehtinyt nähdä vain satunnaisesti ja joiden korvat oon puhunu täyteen inttijuttuja. Nyt on enemmän aikaa teille ja inttijutut jääköön vähemmälle. Ensi vuonna lupaan hankkia oman elämän ja saada siihen muuta sisältöä :) Olen miettinyt kyllä liittymistä johonkin kiltaan ja myös MPK:n vapaaehtoisia kursseja. Ihan äkkiä ei varmaan tuu kutsua kertaamaan. Loppuun vielä tsemppiä 1/15 saapumiserässä aloittaville ja voimia 2/14 taistelijoille: teil on aamuja viä NIIN paljon. Olen kuullut huhua, ettei 2/14 kotiudu koskaan...

Siviilit päällä ja bussissa odotellaan pääsyä pois Santahaminasta
Junalla reserviin siirrytään ravintolavaunussa ja juoma on juhlallista!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kersantti Karoliina

Aika huikeeta! Sain tuossa päivällä kuulla, että minut on ylennetty kersantiksi... Ei olisi kyllä heti uskonut, sillä inttiähän on jäljellä vielä 22 päivää ja tämä loppurupeama sisältää vielä muutamia näytönpaikkoja.

Just ansaittu kulmarauta kiiltelee :)

Oma johtamissuoritteenihan liittyy tietenkin toimitustyöhön ja se konkretisoituu seuraavalle saapumiserälle Alokasliitteen muodossa. Vielä on homma vähän kesken, mutta tottakai olen vakuuttunut siitä että se tulee olemaan paras infopaketti ever. Työpäivät ovat venyneet sen vuoksi helposti 10–12 tuntiin eikä niitä hienosti ansaittuja lomapäiviä ehdi enää viettämään.

Loputtoman pitkä metrotunneli vie loputtoman pitkiin työpäiviin toimistolla.
Kerran eksyin kahvihuoneeseen, mutta en ehtinyt lueskelemaan.

Lisäksi minun pitäisi lähteä ensi viikolla sotaharjoitukseen Vekaranjärvelle. En vissiin oikeasti sodi, vaan teen viestinnällisiä hommia. Maiseman vaihdos kumminkin piristää ja kenttäolosuhteet tuovat mukavasti lisähaastetta tähän istumatyöhön. Ihan lopuksi pitäisi vielä hoitaa kotiuttamistestit, eli ammunnat, cooper ja lihaskunto. Voin tunnustaa, ettei näissä hommissa kunto ole kyllä parantunut vaan yleensä työnarkomaanina valitsen sen kuntoilun sijaan päätetyöskentelyn.

Ei auta kuin hoitaa kunnialla loppuun, mikä on toki ollut kokoajan tarkoitus. Tämä ylennys ei siihen vaikuta, vaikka tuossa jo vannoinkin gonahtavani lopullisesti. Ylennyksestä saa kaivattua lisävirtaa, millä sinnitellään kohti reservin aurinkoa. Tässä on mennyt aika kuin siivillä, mutta toisaalta on ollut tavattovan vaikeaa ja ressaavaakin. Meillä on ollut koulutuspäiviä ja nakkihommia vielä normaalin toimitustyön päälle, joten monella on ollut hermot aika kireällä. Myös itselläni.

Koulutuspäivässä pitää keskittyä!

Kulunvalvontapäätekin alkaa sekoilemaan, kun on niin vähän aamuja.

Tänään, tämän ylennyksen tuoman hyvän fiiliksen myötä herkistyin myös muistelemaan omaa palvelusaikaani tarkemmin. Asia, mikä nousee inttiajasta kaikista selkeimmin esiin on se voimauttava tuki, mitä olen saanut palvelustovereiltani. Etenkin haluan korostaa alusta asti mukana olleiden Kauhajoki-tuvan naisten mahtavuutta. Tiedätte kyllä keitä ootte ja pakko sanoa, että olette mulle NIIN tärkeitä. Vaikka ollaankin menty eri suuntiin fyysisesti ihan jo tehtäviemme takia, niin mielestäni se yhteishenki on säilynyt välimatkasta huolimatta vahvana. En olisi silloin tammikuussa uskonut, että voisin törmätä niin huikeisiin tyyppeihin. Ilman teitä, en olisi tässä... KIITOS!

Kohta ne aamut loppuu ja edessä on arki. Omalla kohdallani se tarkoittaa paluuta työelämään, mikä on hyvä juttu, koska tarvitsen rutiineja. Koitan vielä ehtiä kirjoittelemaan tunnelmia loppuajalta, mutta tässä vaiheessa rouva kersantti kiittää ja kuittaa!

Jouluksi reserviin! Kuvan juoma on alkoholipitoinen mutta nautittu lomilla.


lauantai 25. lokakuuta 2014

Kiusaajat kasarmeilla

Tähän väliin vain lyhyt kannanotto laajasti suomalaisia puhuttaneeseen asiaan, eli kiusaamiseen.

Kiusaamista tapahtuu niin lasten ja nuorten keskuudessa koulussa kuin aikuisten välillä työpaikoillakin. Onko varusmiespalvelusaika sitten jotenkin poikkeuksellinen? Valitettavasti ei ole, vaikka sitä vastaan on pyritty kampanjoimaan varuskunnissa jo jonkun aikaa. Vielä tänäkin päivänä palvelusaikana kiusaamista kokee liian moni, ja vain harvat uskaltavat tai pystyvät siitä puhumaan.
 Ruotuväki 18/14 s.10 kolumni
Kuvaa klikkaamalla pääsee lukemaan kolumnin Ruotuväen 18/14 näköislehden sivulta 10.

Haluan tällä kolumnillani herättää keskustalua ja nostaa nimenomaan esille asiaa, en itseäni. Mielipiteet ja kommentit tekstissä ovat toki allekirjoittaneen, eivätkä edusta Puolustusvoimien tai Ruotuväen virallista kantaa. Mietteliäitä lukuhetkiä!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Peruskauraa

Olen hämmentynyt ja iloinen, sillä huomasin blogin/instagramin kommenteissa pyynnön, että kertoisin täällä vähän arjestani ruotuväkeläisenä. Siis olen hämmentynyt, että joku seuraa oikeasti tekemisiäni ja samalla hyvin iloinen. Jännää ajatella, että tämä ajatusoksennus, mikä tänne välillä purkautuu voi ehkä sittenkin auttaa jotain muuta... tai edes tarjota hymyn päivään.

Aloitetaan peruspäivästä. Se menee suurinpiirtein näin:
  • Klo 05:15 Herätys tuvassa: nukun kuljetuskomppanian naisten tuvassa ainoana erityistehtävissä palvelevana naisena. Lisäkseni tuvassa on yksi kuljettajien alikersantti ja kaksi miehistöön kuuluvaa naista. Tapana on, että päivystäjä herättää johtajat varttia aiemmin kuin muut, joten minäkin pääsen nauttimaan todella aikaisista aamuista :)
  • Klo 05:50 Järjestyminen ulos ja aamupalalle siirtyminen: Johtajana minun ei tarvitse jäpittää muodossa, mutta toisaalta minulle saattaa silloin tällöin osua apuvalvojan nakki, joka tarkoittaa, että käskytän ja vien muotoa.
  • Klo 06:00 Aamupala: Santahaminan muonituskeskus (tai hienommin: varuskuntaravintola Sahara) tarjoaa maittavan aamupalan taistelijoille, eli puuroa. Aina puuroa!
  • Klo 06:25–07:30 Siirtyminen palveluspaikalle: Aamiaisen jälkeen pestään tietenkin hampaat, kerätään kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnataan bussipysäkille, josta HSL:n bussi nro 86 kuljettaa meidät Herttoniemen metroasemalle. Metrolla päästään Kaisaniemeen, josta sitten jalan Pääesikuntaan ja toimistolle. PV tarjoaa HSL:n matkakortin, jotta liikkuminen olisi sujuvaa.
Pääesikunnan portit aamutuimaan.
  • Klo 07:30–16:15 Komennuspaikkapalvelusta: Tämä on sitä hienointa, inttihommien kermaa. Teemme lehteä, eli istumme toimistolla koneen ääressä... välillä soittelemme puhelimella haastateltaville, joskus lähdemme ihan jutun perässä reissaamaan. Oikeastaan aika harvoin tietää etukäteen, että mistä se oma päivä tulee koostumaan. Usein toimittajan hommissa se sisältää ainakin kirjoittamista ja sähköpostin seuraamista, mutta muuttuvia tekijöitä on useita.  Jos jutun perässä joutuu lähtemään pääkaupunkiseutua kauemmas, tulee siitä olla esimiehen ja erikoiskomennusjoukkueen johtajan hyväksymä komennustodistus. Joskus keikoille täytyy lainata PV:n auto, eli B-ajokortti ja PV:n ajolupa ovat ehdottomasti hyvät olla!                            
    Toimittajan työkalut: tietokone, sanelin, kännykkä, muistitikku sekä pettämätön paperin ja kynän yhdistelmä.
Juttukeikalla Lahdessa on juhlallista.
  • Klo 16:15 –> Komennuspaikalla, ylitöitä tai muuta puuhaa: Työt tuppaavat venymään virallisen työajan ulkopuolelle aika usein. Onneksi meillä on mahdollisuus tehdä töitä aika joustavasti, kunhan olemme takaisin yksikössä iltavahvuuslaskentaan mennessä, eli klo 21. Juttukeikat ovat yleisin syy pitkiin päiviin, mutta joskus se normaali työaika on mennyt toimituspalaverissa istumiseen ja juoksevien asioiden hoitoon, jolloin itse juttujen kirjoittamiselle saa rauhan vasta neljän jälkeen. Toimituspalavereita on kahdesti viikossa tiistaisin ja torstaisin. Lisäksi meillä on palvelukseen kuuluvaa liikuntaa kolmesti viikossa: tunti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
No ruoka on aina hyvää ja sitä on riittävästi!

Lehti on vielä pikkuisen kesken.
  • Klo 20:00–20:30 Iltapalaa Santiksessa: Iltapalalle pitää ilmoittautua aina aamulla ennen kuin lähtee komennuspaikalle. Iltapalan tarjoaa mukes. Se on tietenkin ilmainen ja usein yllättävän maittava. Suosittelen! Eipä kulu päivärahat sitten mihinkään turhiin eväisiin.
  • Klo 21:00–22:00 Iltatoimet: Iltavahvuuslaskenta on yhdeksän pintaan. Tämän jälkeen on hyvin aikaa käydä suihkussa tai pesämässä hampaita. Myös muutakin voi puuhastella. Yksikössä on hiljaisuus klo 22. Itse valitsen iltatoimeksi yleensä aikaisemmin peiton alle kömpimisen, sillä nämä aikaiset aamuherätykset vievät kyllä energiat.
Aikalailla tuollaiselta minun peruspäiväni ja perusviikkoni ovat. Ei siis mitään älyttömän upeaa ja mahtavaa, vaan aika paljon oikeastikin tiukkaa duunia. Hienoa on, että omiin tekemisiin voi vaikuttaa yllättävän paljon ja saa toimia itsenäisesti. Toisaalta vastuuta joutuu ottamaan ja kantamaan. Tämä ei ole mikään vapaamatkustajan paikka. Toimittajien lisäksi toimituksessa työskentelee graafikko, valokuvaajat ja levikkisihteeri. Tarkemmin en heidän tehtävistään osaa kertoa. Tai no graafikko tekee grafiikkaa ja valokuvaajat kuvaa, varsin loogista. Levikksihteeri vastaa ainakin toimituksen asiakaspalvelusta ja tilaajien asioista... kirjoittaa ja tuottaa materiaalia lehteen... ja tekee paljon muutakin.

Näihin hommiin tulee hakea puolustusvoimien viestinnän erityistehtävähaun kautta. Haku alkaa aina kunkin saapumiserän astuttua palvelukseen, yleensä ensimmäisen parin viikon aikana. Haku tapahtuu nettilomakkeella, joten pitää olla tarkkana, että ehtii palveluksen aikana verkkoyhteyden ääreen ko. homman hoitamaan. Hakulomakkeiden perusteella valittu porukkaa kutsutaan valintatilaisuuteen Pääesikuntaan.

Tämä tilaisuus on kaikkien viestinnän erityistehtävien yhteinen ja siihen kuuluu haastattelu. Ruotuväkeen haluavat toimittajat tekevät myös kirjallisen toimittajankokeen ja graafikot tekevät graafisen tehtävän. Haastatteluissa koitetaan selvittää hakijan motivoituneisuus, kyvyt ja soveltuvuus kuhunkin tehtävään. Mukana kannattaa olla työnäytteitä tai portfoliota, mikäli niitä ei ole saanut nettihakemukseen liitettyä. Valokuvaajille kuvanäytteet ovat ainakin plussaa.

Haastatteluissa kannattaa vaan olla oma itsensä ja miettiä perustelut sille, miksi haluaa juuri näihin hommiin. Halukkaita hakijoita on aina enemmän kuin paikkoja! Etukäteen kannattaa myös olla selvä mielipide siitä, meneekö johtajakoulutukseen vai haluaako miehistötehtäviin. Näillä eväillä pääsee alkuun.. ja se on sitten itsestä kiinni pääseekö erikoiskomennusjoukkueeseen saakka ;)

Rouva alikersantti vapaalla, tukka auki ja hymyilyttää!


tiistai 30. syyskuuta 2014

Elossa ollaan

Ja varmasti moni on pidätellyt hengitystään, että mitäpä sitä kuuluu mun inttielämään. Itseasiassa aika hyvää kuuluu. Leikkaus meni hyvin ja ongelmitta, toki toipumisaikaa sain runsaasti ja tällä tarkoitan liki kahden viikon kotihoitojaksoa tossa syyskuun alussa.

En kyllä valita, sillä kotona ollessa sai etäisyyttä kaikkeen siihen, mikä kassuarjessa ja omissa hommissa ahisti... niin ja ennen kaikkea: sai levättyä! Olihan mulla kyllä kipuja ja liikunta- ja nostokielto, et silleen kurjaakin mutta särkkärikuuri autto paljon ja leikkaushaava on parantunut hyvää vauhtia. Olen nyt kyllä ihan täysin palveluskelpoinen!

Nuuskamuikkunen sanoo, miten asiat on.
Se, että oli poissa intistä pari viikkoa muutti asioita. Vanha miehistö kotiutui tyyliin kaksi päivää sen jälkeen, kun olin palannut kotihoidosta. Oikeastaan, en siis enää nähnyt sitä porukkaa vaan tilalle oli tullut uusi. Vaikka itselläni oli hirveet ennakkoluulot ja pelot uuden miehistön takia, niin ne kaikki osoittautuivat vääriksi. Uusi miehistö on todella mukavaa, motivoitunutta ja puheliasta porukkaa. Tuntuu, että ekaan kertaan pitkään aikaa on muodostumassa oikeaa ryhmähenkeä ja yhdessätekemisen meininkiä. Aika huikeeta!

Mikä myös on huikeeta, on tottakai karate ja tarkemmin vielä siis se, että ehdin jopa käymään viikonlopun kestävällä karateleirillä. Siellä oli kaikki ystävät ja tottakai itse karatetekniikkaan uppoutuminen pitkästä aikaan teki hyvää! Lihakset kiitti kyl huolella, kun takana oli se parin viikon sairasloma. Aijaijai kun teki höpöä sit vetästä kahteen päivään useamman tunnin treenit!

Sushi-buffaa karateleirin ohessa ja hyvää oli!


Karaten lisäksi olen päässyt nauttimaan tietenkin ihanasta syksystä. Ulkoilu syyssäässä on tehnyt hyvää sielulle. Eniten on tullut ihasteltua sieni- ja marjasatoa. Joka kerta on harmittanut, kun ei sitä ämpäriä/muovipussia tms. kantoastiaa ole ollut mukana. Sato on jäänyt yleensä metsään toiselle onnekkaalle. Sen verran toki poimin puolukoita, että sain leivottua puolukkakinuskipiirakkaa kaverin tupareihin (voi kyllä, minä leivoin ihan itse!). Kaikessa lepäilyssä ja kotihoito/sairaslomajaksolla on tullut semmoinen ylinostalginen olo. Sitä useampaan kertaan on miettinyt, miltä tuntuisi olla metsäleirillä tai marssilla. Ilmeisesti alan olla jo vähän liian vieroittunut oikeasta armeijatouhusta.

Mökillä pidetään kahvitaukoa saunomisen lomassa. Kuvassa siis saunajuomia, yksi per saunoja.

 Tässä pikkuhiljaa alkaa aamut huveta. TJ 79 ja työtahti kiristyy. Lehden ilmestymisaikataulu on kaventunut kahteen viikkoon, mikä tuo omat haasteensa. Onneksi lehteä tehdään nyt hyvällä sykkeellä ja työtaakka tuntuu jakautuvan aika tasaisesti. Viimeaikoina suurin ongelma on ollut eriävät mielipiteet kolumnini suhteen. Mielestäni se on erittäin hyvä ja osuva, mutta palaute esimieheltä oli sen suuntainen, että sitä tulisi editoida, mikäli haluan sen julkaistavan. Katsotaanpa miten käy ja löytyykö asiaan sellainen kultainen keskitie.
Tykistöprikaatin sode, Niinisalo. Juttumatkalla näkee muitakin maisemia :D
Tänään ohjelmassa olisi jälleen kerran myös paraatissa pönöttämistä. Se on kyllä jotain sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni näin usein! Homma itsessään ei ole tietenkään mitään vaikeaa tai vastenmielistä, mutta kun oikeasti paraateja on tyyliin joka toinen viikko niin alkaahan se maistua vähän puulta ja olisi sitä muutakin (tärkeämpää) tekemistä. Noh, hyvällä ilmeellä mennään ja tästäkin selvitään!

maanantai 25. elokuuta 2014

Tää menee niille joil on paha olla

"Olin parasta aikaa elämäs elämäni parasta aikaa, tavoitellen sitä pientä palasta taivaast." Otsikko ja eka lause siis Cheekin kappaleesta. Jotenki kuvaa mun tunnelmia suhteellisen hyvin. Varmasti joku on pohtinut, mistä johtuu tämä hiljaiselo täällä blogin puolella. Ettei vaan mitään vakavampaa olis sattunu... noh on ja ei.

Tietyllä tapaa tämä varusmiespalveluksen suorittaminen on vain viikko toisensa jälkeen suurinpiirtein samanlaisten ruutiinien kanssa painimista ja suorittamista. Mutta sitten sitä soppaa vaan tuppaa aina välillä hämmentämään sellaiset seikat kuten muut ihmiset ja sitten oma terveys. Ei kuitenkaan huolta, olen suurinpiirtein kunnossa. Pientä viilausta pitää tehdä ja sen verran viitsin täällä paljastaa, että menen veitsen alle pienimuotoiseen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen tässä elokuun viimeinen perjantai. En tiedä miten nopeasti sitä sitten ollaan taas palveluskelpoisia, sen näkee sitten.


Kassulla uskaltaa tunnustaa väriä, joka on tietenkin ilmavoimien sininen!

Niin tää toinen puoli, muut ihmiset, osoittautuu taas hankalaksi. Tiedän, että se on vaikee tulla kokonaan toisesta yksiköstä uuteen paikkaan, kun ei tunne ketään. Toisaalta sitä on kyllä aika nopeeta tullu sellainen fiilis, et eipä sitä kovin montaa edes kiinnosta tutustua muhun. Toisaalta vikaa on tietenkin myös itsessäni kun tuppaan oleen sillai aika introvertti ja kassulle kun palaa työpäivän jälkeen on energiat nollassa, joten otankin mielelläni sitä omaa aikaa. Kuitenkaan se ei selitä täysin sitä, minkä takia sitä huomaa (jälleen kerran) olevansa siinä tilanteessa että sua (tahallisesti tai tahattomasti) eristetään ryhmästä. Fakta tietenkin on se, et olen tyyliin se ainoa nainen yksikössä, joten vietän sit aikaa siellä naisten tuvassa, joka sijaitsee eristyksissä kaikesta muista (toisessa kerroksessa).

Välikevennyksenä ruokakuva: Juttukeikalla sai hyvää kiinalaista ;)

Uuteen yksikköön tullessa huomaa, että siellä on ihan täysin ne omat ryhmäytymiset ja klikit tapahtunu jo. Sitten, kun johtajia siirty (niinku nyt yhtä aikaa mun kanssa), niin niissäkin oli jo omat kaveriporukat, kun johtajakoulutus oli saatu samas paikassa. Aika nopeeta erottuu ne muutamat fiksut, jotka pystyy näkemään sen olemassaolevan klikkinsä ulkopuolelle ja sitä kautta ne koittaa edes vähän sosialisoitua muidenkin kanssa, eli mun. Tiedostan kyllä sen, että aika vaikeeta sitä on keksiä tikusta asiaa, kun tunnen olevan niin erilainen ku nää mun taistelutoverit täällä. Siis sukupuolen lisäksi se ikä tai no "elämänkokemus" on muokannu mun maailmankuvan aika erilaiseksi. Huomaan liian usein pohtivani, et silloin mun nuoruudessa oli parempaa, kun esimerkiksi ei kokoajan tarvinu viettää aikaa naama kiinni älypuhelimes, vaan sitä sosiaalista kontaktia tuli niinku puoliväkisin... ei ollu tuollaista helppoo keinoa etäännyttää itseään niistä lähellä olevista ihmisistä. Nyt tuntuu, et aika hitokseen minä-keskeistä tää sakki vaan nykyään on.

Juttukeikka vie joskus seminaareihin, jotka ovat erittäin asiapitoisia.
Onneksi välillä on vapaatakin. Cheekin stadion-keikalla sävähdytti mm. sotilassoittokunta.

Se tietynlainen jatkuva yksinäisyys ja "hengenheimolaisen" puute on viimeaikoina syöny mua enemmän, mitä olisin koskaan osannu kuvitella. Tietenkin lisää stressiä on tullu myös työmäärästä, kiinnioloviikonlopusta sekä näistä terveysasioista. Ihan vakavissaan, sitä on miettiny et jaksaako sitä vielä loppuun asti. Etenkin, jos mikään ei muutu. Nyt elellään ehkä mun varusmiespalvelukseni käännekohdassa ja täytyy vaan toivoa, et olo helpottais. Siviiliin lähtö ei kuitenkaan tunnu mun jutulta, en ole luovuttajatyyppiä.

Lomilta paluu näissä sääolosuhteissa, jotka kuvaa täysin mun tunnelmia.


Vielä viimeinen tykki Santahaminasta! Tää on kyl ihan läpiruostunu. Nyt pitäis olla kaikki bongattu, vai onko sittenkään...



torstai 24. heinäkuuta 2014

Häpeilemättä täyttä tykitystä Santahaminasta luvassa! Katso kuvat!

Tässä sitä nyt ollaan. Menin pahaa enteillen lupaamaan edellisessä kirjoituksessani täyttä tykitystä, joten nyt saatte sitä itseään! Lupaukset on pidettävä!

Tällainen tykkipari toljottaa ihan julkeasti kasarmille saapuvia jo ennen bussin 86 päätepysäkkiä!

Nämä hyvinsäilyneet vanhukset seisauttavat veret Perinnetalon sisäänkäynnin edessä. HOT-HOT-HOT!

Kaksi tällaista upean trendikkäästi camo-kuosilla maalattua tykinretaletta vahtivat lippukenttää, toinen ei mahtunut kuviin.

No nämä pystyynruostuvat tykit seistä jäpittävät Erikoiskomennusjoukkueen(Ekomj) kasarmin pihalla.

Jotta gona-kuskit tekisivät hommansa, on niitä syytä vähän tähtäillä tällaisella vekottimella Kuljetuskeskusen vieressä.

Ilmeisesti camo-kuosia ei ollut varaa maalata kaikkialle, joten tämä unohdettu yksilö on viety perähikiän (Ekomj) pihaan.

Nyt joku vahingossa tänne blogiin eksynyt miettii, että mitäs ihmettä, ja syytäkin on! Mistä nämä kaikki tykit ovat tulleet? Miksi ne ovat juuri Santahaminassa? Minne piiput tarkkaanottaen osoittavat? Ja ennen kaikkea, miten olen kasarmialueella onnistunut valokuvaamaan näitä selkeästi tarkkaan varjeltuja taisteluhistorian monumentteja?

Ilmeisesti tutkiva(ninja)journalismi ei ole vielä kuollut. Jatkan työtäni... enkä mitään paljasta tai tunnusta! Mun mielestä on ihan oikein, että muun muassa Urheilukoulun valmennushalli nyt on vähän tykin tähtäyslinjalla, oppivathan olemaan ;) ! Eipä mulla tän ihmeellisempiä, helle sekoittaa mun pään.