"Olin parasta aikaa elämäs elämäni parasta aikaa,
tavoitellen sitä pientä palasta taivaast." Otsikko ja eka lause siis Cheekin kappaleesta. Jotenki kuvaa mun tunnelmia suhteellisen hyvin. Varmasti joku on pohtinut, mistä johtuu tämä hiljaiselo täällä blogin puolella. Ettei vaan mitään vakavampaa olis sattunu... noh on ja ei.
Tietyllä tapaa tämä varusmiespalveluksen suorittaminen on vain viikko toisensa jälkeen suurinpiirtein samanlaisten ruutiinien kanssa painimista ja suorittamista. Mutta sitten sitä soppaa vaan tuppaa aina välillä hämmentämään sellaiset seikat kuten muut ihmiset ja sitten oma terveys. Ei kuitenkaan huolta, olen suurinpiirtein kunnossa. Pientä viilausta pitää tehdä ja sen verran viitsin täällä paljastaa, että menen veitsen alle pienimuotoiseen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen tässä elokuun viimeinen perjantai. En tiedä miten nopeasti sitä sitten ollaan taas palveluskelpoisia, sen näkee sitten.
 |
| Kassulla uskaltaa tunnustaa väriä, joka on tietenkin ilmavoimien sininen! |
Niin tää toinen puoli, muut ihmiset, osoittautuu taas hankalaksi. Tiedän, että se on vaikee tulla kokonaan toisesta yksiköstä uuteen paikkaan, kun ei tunne ketään. Toisaalta sitä on kyllä aika nopeeta tullu sellainen fiilis, et eipä sitä kovin montaa edes kiinnosta tutustua muhun. Toisaalta vikaa on tietenkin myös itsessäni kun tuppaan oleen sillai aika introvertti ja kassulle kun palaa työpäivän jälkeen on energiat nollassa, joten otankin mielelläni sitä omaa aikaa. Kuitenkaan se ei selitä täysin sitä, minkä takia sitä huomaa (jälleen kerran) olevansa siinä tilanteessa että sua (tahallisesti tai tahattomasti) eristetään ryhmästä. Fakta tietenkin on se, et olen tyyliin se ainoa nainen yksikössä, joten vietän sit aikaa siellä naisten tuvassa, joka sijaitsee eristyksissä kaikesta muista (toisessa kerroksessa).
 |
| Välikevennyksenä ruokakuva: Juttukeikalla sai hyvää kiinalaista ;) |
Uuteen yksikköön tullessa huomaa, että siellä on ihan täysin ne omat ryhmäytymiset ja klikit tapahtunu jo. Sitten, kun johtajia siirty (niinku nyt yhtä aikaa mun kanssa), niin niissäkin oli jo omat kaveriporukat, kun johtajakoulutus oli saatu samas paikassa. Aika nopeeta erottuu ne muutamat fiksut, jotka pystyy näkemään sen olemassaolevan klikkinsä ulkopuolelle ja sitä kautta ne koittaa edes vähän sosialisoitua muidenkin kanssa, eli mun. Tiedostan kyllä sen, että aika vaikeeta sitä on keksiä tikusta asiaa, kun tunnen olevan niin erilainen ku nää mun taistelutoverit täällä. Siis sukupuolen lisäksi se ikä tai no "elämänkokemus" on muokannu mun maailmankuvan aika erilaiseksi. Huomaan liian usein pohtivani, et silloin mun nuoruudessa oli parempaa, kun esimerkiksi ei kokoajan tarvinu viettää aikaa naama kiinni älypuhelimes, vaan sitä sosiaalista kontaktia tuli niinku puoliväkisin... ei ollu tuollaista helppoo keinoa etäännyttää itseään niistä lähellä olevista ihmisistä. Nyt tuntuu, et aika hitokseen minä-keskeistä tää sakki vaan nykyään on.
 |
| Juttukeikka vie joskus seminaareihin, jotka ovat erittäin asiapitoisia. |
|
 |
| Onneksi välillä on vapaatakin. Cheekin stadion-keikalla sävähdytti mm. sotilassoittokunta. |
Se tietynlainen jatkuva yksinäisyys ja "hengenheimolaisen" puute on viimeaikoina syöny mua enemmän, mitä olisin koskaan osannu kuvitella. Tietenkin lisää stressiä on tullu myös työmäärästä, kiinnioloviikonlopusta sekä näistä terveysasioista. Ihan vakavissaan, sitä on miettiny et jaksaako sitä vielä loppuun asti. Etenkin, jos mikään ei muutu. Nyt elellään ehkä mun varusmiespalvelukseni käännekohdassa ja täytyy vaan toivoa, et olo helpottais. Siviiliin lähtö ei kuitenkaan tunnu mun jutulta, en ole luovuttajatyyppiä.
 |
| Lomilta paluu näissä sääolosuhteissa, jotka kuvaa täysin mun tunnelmia. |
|
|
 |
| Vielä viimeinen tykki Santahaminasta! Tää on kyl ihan läpiruostunu. Nyt pitäis olla kaikki bongattu, vai onko sittenkään... |
