Mie romahan!

Taisteluvyössä on tietenki TAISTELUbanaanit!

Viime viikko oltiin ampumaleirillä ja nautittiin leirielämästä sekä taisteluharjoituksista oikein olan takaa. Tämän lisäksi meillä oli "Haaveet kaatuu" -päivä, eli meille kerrottiin jatkosijoituspaikka sekä palvelusaika. Noh minun kohdallani kaikki meni niin kuin pitikin: ensiksi johtajakoulutus Lentosää AUK:n kanssa ja sitten, kun alikersantin natsat on rinnassa, niin loppuvuoden vietän Pääesikunnassa ruotuväkeläisenä. Mutta kyllä monilta ne haaveet kaatui ja kaikki eivät päässeet sinne minne olisivat halunneet.

Itse leiristä pitää sen verran kertoa, että ammunnat olivat pääasiassa todella jännittäviä ja mielekkäitä. Ohjelmassa oli taisteluparin torjunta-ammunta, pimeäammunta, simulaatioammunta, taistelupartion hyökkäysammunta, miinanraivausräjähteen tekeminen ja lopuksi vielä suojeluvarusteiden tiiveyskoe. Vähemmän mielekästä oli tietenkin ne siirtymiset leiripaikalta eri ammunta-alueille. Marssittua tuli varmasti reilusti yli 30 kilometriä viikon aikana ja aina taisteluvarustuksessa (kypärä, tetsari ja sipulisäkki mukana). Tämän lisäksi aina oli joko kylmää tai märkää mutta useimmiten molempia. Nälkäkin oli usein, sillä maastoruoan taso oli jotain kamalaa.

Nukuttua sai kohtuullisesti ja lähinnä itseäni vaivasi selkäkivut, sillä eihän näin vanhan ja raihnaisen selkää ole tehty kestämään kovaa patjaa yöstä toiseen. Toki välillä piti valvoa kipinävuorossakin mutta se ei mielestäni ollut niin paha nakki. Pahin nakki ei myöskään ollut (muiden kuin minun jätösten takia) tukkeutuneen vessan avaaminen karhupumpulla kahteen otteeseen. Mielelläni sen tein yhteisen edun takia, sillä vessan seinässä luki, että mikäli ne rikkoutuvat/tukkiutuvat, niin kaikki vessat saattaavat mennä käyttökieltoon, joten siitäkin selvittiin.

Mikä eniten ärsytti ja otti päähän, oli muun muassa niiden omien joukkuetovereiden asenne heti "Haaveet kaatuu" -päivän jälkeen. Sitä ininän, itkemisen ja valituksen määrää! En olisi ikinä uskonut, että (ainakin näennäisesti) aikuisten ihmisten suhtautuminen ja käytös voi olla niin lapsellista ja ärsyttävää. Tietenkin kaikki ärsytys kertaantuu tuollaisella metsäleirillä ainakin kolminkertaiseksi pelkästään olosuhteiden takia mutta silti... ei avauduta! Se negatiivinen energia, mitä niiden "lapsosten" verbaalinen purkautuminen toi, meni kyllä minulla luihin ja ytimiin. Melkein iteltänikin meni maltti ja hermot, mutta onneksi karate on opettanut minulle itsehillintää ja kärsivällisyyttä. Selvisin siis leiristä, mutta kyllä se on vaikea ymmärtää tuollaista suhtautumista ns. elämän pieniin vastoinkäymisiin. Eihän nämä isänmaantoivot ole lähelläkään valmiita oikeaan elämään, jos jo tässä vaiheessa pälli leviää kun yhtäkkiä ei kaikki olekaan kivaa ja siistii. Tämä täti-ihminen on hyvin, hyvin huolestunut. Onneksi joukossa oli myös niitä, jotka suhtautuivat asiaan aikuismaisesti. Vielä on toivoa.

En viitsi tämän enempää aavautua itsekään täällä, vaan meinaan antaa olla ja sinnitellä p-kauden (ensi viikko on vika viikko) loppuun kunnialla. Sitten otan vastaan AUK:n tarjoamat haasteet jännityksellä. TJ 298!

Selfie parakkivessassa keskellä yötä. Wow! Such sexy - so pretty!

Jännän äärellä

Aika huisia, meillä oli vala tuossa viime lauantaina ja omaisten tukemana saatiin kuin saatiinkin vanottua sotilasvala usvaisessa helmikuun säässä. Nyt ei olla enää alokkaita vaan kunnioitusta herättäviä Lentosotamiehiä koko sakki :) Kyllä kelpasi ottaa muutama sotilaallinen valalomalla kera joukkuetovereiden sekä rentoutua ja nähdä kavereita.

Peruskoulutuskautta on nyt jäljellä 1 päivä ja 2 viikkoa, joista seuraava vietetään ampumaleirillä ja sitten se viimeinen taas kassulla. Nyt muutenkin alkaa olemaan mielenkiintoista, sillä jatkosijoituspaikat ja palvelusaika määritellään ihan lähitulevaisuudessa. Viimeisiä pisteitä jatkoa (AUK) ajatellen ollaan keräilty tällä viikolla ampumataitotestissä, taistelijan tutkinnossa sekä johtajatehtäväradalla. Näiden lisäksi suoritin myös yhden rästimarssin ja paraikaa olen komennuksella tai oikeastaan tulossa jo pois (Helsingistä). Kävin siis Puolustusvoimien erityistehtäviin liittyen valintatilaisuudessa.

Ampumataitotesti ei mennyt ihan niin kuin piti, vaan tulos jäi heikoksi... mutta ainakin jatkossa on helppo parantaa, eikös juu! Taistelijan tutkinnostakin jäi vähän epävarma olo, vaikka kyllä osa rasteista meni erittäin hyvin. Johtajatehtävärata taas oli ihan mun lemppari! Tykkäsin tosi kovasti ja tuntui, että se meni niin kuin piti. AUK:ia ajatellen mahdollisuudet ovat vielä olemassa ja myös mielekästä erityistehtäväpaikkaa olis minulle nyt petailtu tuonne pääkaupunkiin. Tässä vaiheessa alkaa oikeesti jännittää, että mistä sitä vielä itsensä löytää. Noh, ensin pitäisi selvitä ampumaleiriltä elossa pois. Pitäkää peukkuja!