Hiekkarannoilla

Miten voi olla, että vielä äsken oli talvi ja nyt on kevät jo pitkällä ja ulkona useita lämpöasteitakin? Eihän sitä ajankulua vaan huomaa, kun on täällä NIIN kivaa aina! Tai sitten mulla on vaan hyvät lääkkeet. No kumminkin tärkeintä on, että nyt on pärähtänyt käyntiin neljäs viikko alupseerikoulun kakkoskurssia ja takana on tähän tietoon mun viimeinen (ampuma)metsäleiri ikuna. Lisäksi selkä voi jo huomattavasti paremmin, enkä syö ku satunnaisesti buranaa kipuihin. Kaikkeen liikuntaan tosin haen vielä lisävahvistusta tuosta selkätuesta mutta se vanhalle sallittakoon.

Viime viikko oltiin tosissaan upeilla hiekkarannoilla meren tuntumassa, elikkä Lohtajan harjoitusalueella tuolla Kokkolan kupeessa. Hiekkaa piisas ihan kassulle viemiseksi asti, ainakin mitä huomasin reppua tyhjentäessä. Leiriviikko oli siinä mielessä poikkeuksellisen ihana, että se oli ampumaharjoitus, joka takasi siis paljon lepoaikaa ja joutenoloa kuten muun muassa Sotku- ja saunavuoroja. No siis eniten otti päähän myös se joutenolo, koska leiri kesti maanantaista lauantaihin mutta ampumaharjoitteita oli vain keskiviikosta perjantaihin. Käytännössä me vain otettiin aurinkoa, lepäiltiin ja hengailtiin Lohtajan maastossa kaks ekaa päivää. Leiri kesti lauantaihin todennäköisesti vaan siksi, että mukana olleet skapparit saivat viikonlopputöistä mukavat lisät.

Lepo(a)!

Noh oli miten oli, niin mulla oli koko leirin ajan yllättävän mukavaa. Kelit olivat mitä mainioimmat paitsi, että mereltä tuuli. Kylmä oli siis aina, kun ei päässyt suoraan auringonpaisteeseen. Itse jouduin kyllä lähtemään leiriltä etuajassa torstai-iltana pois, kun perjantaina oli hautajaiset. Sain siis ns. pidemmän viikonloppuloman, johon toki käytin omia lomapäiviäni. Jotenkin ei vaan kuitenkaan tuntunut mitenkään piristävältä tuo vkonlopun "loma", varmaan ymmärrätte. Kerkesin kuitenkin osallistua kahteen meidän kolmesta ampumaharjoituksesta, joten olen ihan tyytyväinen.

Keskiviikon harjoitus oli partion hyökkäysammunta, jota olin vain valokuvaamassa, kun minulla oli vielä nkv-vapautus. Torstaina oli ryhmän puolustusammunta, joissa olin täysillä mukana valokuvauksen lisäksi. Juostiin juoksuhaudoista poteroihin ja pysäytettiin vihollisen hyökkäys (ammuttiin maaleja) käyttäen rynnäkkökivääreiden lisäksi sekä kevyttä konekivääriä että kevyitä kertasinkoja. Kyllä rytisi ja paukkui jo ihan muikeasti. Perjantaina oli muut päässeet vielä raivaamaan miinoja ampumalla ja sitten vielä erikseen kasaamaan raivausmiinoitetta.

Nyt ollaankin sitten takas suht normaalissa, eli kassuelämää. Mulle on kuitenkin tällä viikolla vähän spessumpaakin luvassa: keskiviikkona mennään illasta uimaan&kuntosalille ja torstaina on luvassa Ilmailusta ammatti -tapahtuma, jonne menen valokuvaamaan/tekemään juttua. Siellä esiintyy Elastinen, jee! Tästäpä sitä on hyvä jatkaa taas ahkeraa aherrusta armeijan harmaissa.

Seikkailuhattu päässä kelpaa paistatella päivää.

Kolme vinkkiä siitä, kuinka selvitä hengissä marssilta

Ihan hetkeen en olekaan kerinnyt bloggailla. Faktahan on se, että täällä armeijassa oleminen vaan yksinkertaisesti haittaa sun muuta sosiaalista tai virtuaalista elämää. Vaikka kuinka tekisi mieli käyttää nettiä/kännykkää/tablettia, niin se ei vaan onnistu kuin silloin, kun on vapaa-aika ja vapaa-aika on vallan joustava käsite täällä huomaan mä... Meininki on siis vallan erilaista, mitä oli peruskoulutuskaudella (p-kausi), sillä nyt ollaan jumankekka ALIUPSEERIKOULUSSA.

Jos nyt ihan nopeasti summaan tuon edellisen blogikirjoitukseni jälkeisen elämän niin se menee näin:

• P-kauden vika viikko: ei oikein mitään tekemistä, löysäilyä ja hengailua kassulla, lipunryöstöö (jossa rökitettiin 1. ja 2. joukkueet ihan mennen tullen) sekä tupahäröilyä niin ja kamojen pakkausta sekä siirtoa uuteen yksikköön ja tupaan.

• Aliupseerikoulun (AUK) eka viikko: heti napshti nakki ja toimin oman linjan oppilasjohtajana (ei pääsyä iltavapaille ja hirvee vastuu), istuttiin oppitunneilla, RTK (superkiva marssijutska, josta lisää myöhemmin) ja viikonloppugines (ei päästy lomille).

• AUK:n toinen viikko: oppilasjohtajuuden perään heti toinen nakki, eli päivystys (ei pääsyä iltavapaille tai minnekään vaan pöydän ääressä kykkimistä), sitten neljän päivän maasto(taistelu)harjoituskokonaisuus ja lomille lomps. Itselläni tosin vain yhden päivän maastoharjoitus ja migreenikohtaus ==> Varuskuntasairaalan osastolla oloa ja sitten viä kuumeilua ja VUP sekä VMTL kaupan päälle.

Nyt sitten eletään jo AUK:n kolmatta viikkoa, joka on pitänyt sisällään kouluttamistaidon harjoitteita ja linjakohtaista eriytyvää koulutusta. Postaan tästä viikosta vielä erikseen jotain kivaa, sillä nyt prioriteettinä on kertoa teille RTK:sta ja otsikon mukaisesti, kuinka siitä selviää hengissä. 

RTK, eli ryhmätaitokilpailu on kilpailu, missä varusmiehet marssivat noin 10 hengen ryhminä mukavan pituisen lenkin tehtävärasteja suorittaen. Rasteilla testataan varusmiespalveluksessa opittuja taistelijan perustaitoja sekä ryhmän yhteistyökykyä. Aikaa kilpailun suorittamiseen on varattu noin vuorokausi. Pisteitä saa siis sekä rastien suorittamisesta että kokonaisajasta lähdöstä rastien kautta maaliin. Aika on pysähtynyt vain lepoalueella ja viimeiset rastit suoritetaan pikamarssina (kevennetty varustus, mutta kolminkertainen aika). Muu kisa suoritetaan täysvarustuksessa, johon kuuluu taisteluvyön (tetsarin), kypärän ja rynnäkkökiväärin lisäksi täyspakattu selkäreppu. Painoa kantamuksilla on yhteensä... no liikaa, jotain 40 kiloa.

Totuushan oli, että ennen RTK:ta kukaan meistä ei ollut kantanut täysvarustusta ja pisin yksittäinen marssimatka oli joku 12km. Oli siis hieman karua lähteä suorittamaan tätä pikkukisaa täpäri kannossa, kun matka oli yhteensä lähes 50 kilsaa ja ruokana vain mukana kannettava sissimuona (ja protskupatukat). Reitin varrella nukuimme levähdysalueella noin 2 tuntia taivasalla makuupusseissa. Kisa oli siis todella raskas sekä fyysisesti että henkisesti.

Lupasin otsikossa kuitenkin antaa vinkkejä siitä, miten tuommoiselta marssilta voi selvitä lähes ehjänä, hengissä ja keskeyttämättä. Ensimmäinen asia on huolehtia jaloista! Marssi niillä kengillä, millä olet tottunut eniten kävelemään. Omalla kohdallani ne olivat talvikumpparit. Jalkojen huoltoon ennen marssia kuuluu myös tietenkin pesu ja kynsien leikkaaminen mutta sitten ennen puhtaiden sukkien laittoa jalat kannattaa talkata tai rasvata kunnolla hiertymien välttämiseksi. Sukkina suosin itse nylon nilkkasukkaa (sukkahoususukka) ja siihen päälle sitten ne intin perussukat (mustat). Talvikumppareihin tuli tietenkin näiden lisäksi minulla ne huopavuoret. Kumpparit jalkaan ja kunnon kiristys nilkan pääktä erillisillä nahkaremmeillä. Sukkien vaihto levähdyspaikalla tai aiemmin jos ne ovat kastuneet. Tällä tapaa itse säästyin rakoilta, hiertymiltä ja marssimurtumilta.

Toinen asia on muistaa juoda kokoajan vähän ja syödä välipaloja aina tauoilla. Itse selvisin koko taipaleen 3 proteiinipatukalla, Tuplalla, rusinoilla sekä Beef jerky -kuivalihalla. Nälkä ei tullut, kun ei sitä liikaa ajatellut ja huolehti siitä juomisesta.

Henkisestä jaksamisesta huolehtiminen on kolmantena listalla, koska ajatukseni eivät juokse nyt täysin lineaarisesti. Ihan hyvin se voisi olla ensimmäisenä, sillä fysiikan pettäessäkin sitä jaksaa vielä sisulla eteenpäin, mutta toisin päin homma ei toimi. Omaa suoritusta ajatellen oli tärkeää, etten kisatessa tiennyt miten hurjan pitkää taivalta sitä ollaankaan tekemässä. Ei välttämättä olisi usko riittänyt, jos heti lähdössä olisi tiennyt marssin pituutta. Oletukseni oli, että koska RTK on heti näin alyssa niin sen on oltava lyhyempi ja kevyempi kuin edellinen. Siitä oli hyvä aloittaa. Tärkeää on myös jutella ja tsempata muita sekä imeä sitä ryhmän tukea itseensä. Itse heitin puujalkavitsejä, mutta kun oma jaksaminen oli koetuksella, olin hiljaa ja pyysin ryhmää hidastamaan tahtia. Kyllä sitä monesti oli "äitiä ikävä" ja mieli teki lopettaa, vaan kun ei halunnut tuottaa pettymystä muille ja pettää itselle tehtyä lupausta, niin sitä vain oli jatkettava. Välillä laulatti, välillä ajatuksissa kävi Isä meidän. Tunteiden skaala oli aikamoinen. Jotenkin jalkaa vain jaksoi laittaa toisen eteen. Toinen päivä oli helpompi kun tiesi, että tänään se loppuisi ja pääsisi kassulle.

Täytyy sanoa, että meidän ryhmä, joka tuon koko RTK:n suoritti, oli aivan mahtava! Yksin en olisi pärjännyt. Niin sitä löytyy uusia puolia tämmöisestä vanhastakin. Kisaa ei voitettu, eikä oltu lähelläkään, vaan ei sillä väliä. Kuntoisuusloma tuli ja upea kokemus!

Valmiina marssille! (NOT!)

Mie romahan!

Taisteluvyössä on tietenki TAISTELUbanaanit!

Viime viikko oltiin ampumaleirillä ja nautittiin leirielämästä sekä taisteluharjoituksista oikein olan takaa. Tämän lisäksi meillä oli "Haaveet kaatuu" -päivä, eli meille kerrottiin jatkosijoituspaikka sekä palvelusaika. Noh minun kohdallani kaikki meni niin kuin pitikin: ensiksi johtajakoulutus Lentosää AUK:n kanssa ja sitten, kun alikersantin natsat on rinnassa, niin loppuvuoden vietän Pääesikunnassa ruotuväkeläisenä. Mutta kyllä monilta ne haaveet kaatui ja kaikki eivät päässeet sinne minne olisivat halunneet.

Itse leiristä pitää sen verran kertoa, että ammunnat olivat pääasiassa todella jännittäviä ja mielekkäitä. Ohjelmassa oli taisteluparin torjunta-ammunta, pimeäammunta, simulaatioammunta, taistelupartion hyökkäysammunta, miinanraivausräjähteen tekeminen ja lopuksi vielä suojeluvarusteiden tiiveyskoe. Vähemmän mielekästä oli tietenkin ne siirtymiset leiripaikalta eri ammunta-alueille. Marssittua tuli varmasti reilusti yli 30 kilometriä viikon aikana ja aina taisteluvarustuksessa (kypärä, tetsari ja sipulisäkki mukana). Tämän lisäksi aina oli joko kylmää tai märkää mutta useimmiten molempia. Nälkäkin oli usein, sillä maastoruoan taso oli jotain kamalaa.

Nukuttua sai kohtuullisesti ja lähinnä itseäni vaivasi selkäkivut, sillä eihän näin vanhan ja raihnaisen selkää ole tehty kestämään kovaa patjaa yöstä toiseen. Toki välillä piti valvoa kipinävuorossakin mutta se ei mielestäni ollut niin paha nakki. Pahin nakki ei myöskään ollut (muiden kuin minun jätösten takia) tukkeutuneen vessan avaaminen karhupumpulla kahteen otteeseen. Mielelläni sen tein yhteisen edun takia, sillä vessan seinässä luki, että mikäli ne rikkoutuvat/tukkiutuvat, niin kaikki vessat saattaavat mennä käyttökieltoon, joten siitäkin selvittiin.

Mikä eniten ärsytti ja otti päähän, oli muun muassa niiden omien joukkuetovereiden asenne heti "Haaveet kaatuu" -päivän jälkeen. Sitä ininän, itkemisen ja valituksen määrää! En olisi ikinä uskonut, että (ainakin näennäisesti) aikuisten ihmisten suhtautuminen ja käytös voi olla niin lapsellista ja ärsyttävää. Tietenkin kaikki ärsytys kertaantuu tuollaisella metsäleirillä ainakin kolminkertaiseksi pelkästään olosuhteiden takia mutta silti... ei avauduta! Se negatiivinen energia, mitä niiden "lapsosten" verbaalinen purkautuminen toi, meni kyllä minulla luihin ja ytimiin. Melkein iteltänikin meni maltti ja hermot, mutta onneksi karate on opettanut minulle itsehillintää ja kärsivällisyyttä. Selvisin siis leiristä, mutta kyllä se on vaikea ymmärtää tuollaista suhtautumista ns. elämän pieniin vastoinkäymisiin. Eihän nämä isänmaantoivot ole lähelläkään valmiita oikeaan elämään, jos jo tässä vaiheessa pälli leviää kun yhtäkkiä ei kaikki olekaan kivaa ja siistii. Tämä täti-ihminen on hyvin, hyvin huolestunut. Onneksi joukossa oli myös niitä, jotka suhtautuivat asiaan aikuismaisesti. Vielä on toivoa.

En viitsi tämän enempää aavautua itsekään täällä, vaan meinaan antaa olla ja sinnitellä p-kauden (ensi viikko on vika viikko) loppuun kunnialla. Sitten otan vastaan AUK:n tarjoamat haasteet jännityksellä. TJ 298!

Selfie parakkivessassa keskellä yötä. Wow! Such sexy - so pretty!