Viimeinen (?!?) voimanponnistus

Kesäkuu on alkanut! Tämä tarkoittaa ainakin kahta asiaa: sataset paukkuu ( TJ199 ) ja aliupseerikoulu lähestyy väistämättä päätöstään, enää 2 viikkoa.

Toukokuun loppu olikin ainakin näillä näkymin itselleni se viimeinen todellinen (fyysinen) voimanponnistus. Läpiviennissä oli jo pitkään kummitellut viikolle 22 toinen RTK mutta mitä lähemmäs mentiin niin sitä epätodennäköiselle vaikutti, että meille olisi jaksettu uutta ryhmätaitokilpailua väsätä. Varsinkin, kun Helatorstai ikävästi katkoo viikkoa.

No onneksi meillä on kekseliäitä skappareita. Yhtiestoimin ne tuumi et annetaan vähän soveltavaa koulutusta ja sitä ansaittua vapaata: viikolla ma-ke koulutusta ja sitten siitä lomille... juuh kiva, mutta mitä koulutusta: maanantaille Liikunnan koulutyö: Esterata ja sitten tiistai-keskiviikko RJ-tutkinto, eli ryhmänjohtajatutkinto.

Valitettavasti maanantai oli sateinen päivä, eikä päästy suorittamaan esterataa (tosi iso harmitus!) mutta se johti siihen, että porukka pääsi kunnolla henkisesti valmistumaan RJ-tutkintoon. Pakattiin täyspakkaus, jokaiselle hankittiin oma toimiva intin polkupyörä ja kaikille suositeltiin aikaista nukkumaanmenoa, sillä kuulemma herätys olisi aikainen ja tutkinto kestäisi yhtäjaksoisesti keskiviikkoaamuun.

Totuus oli, että tiistaina herättiin klo 05.00 ja siitä sitten aamupalan jälkeen täpäri päälle ja taisteluvarustuksessa pyöräillen ampumaradalle, jossa porukka jaettiin neljään 7 hengen ryhmään. Ryhmät suorittivat ampumataitotestin, jonka jälkeen oli RJ-tutkinnon ensimmäinen rasti: teltan pystytys. Puolijoukkueteltta tuli saada pystyyn mahdollisimman nopeasti ja sinne sisälle kamiinaan tulet. Kun valmista, niin alikersantti tarkastamaan ja hänen luvallaan sitten purku. Nopein ryhmä pääsee ensimmäisenä lähtemään liikkeelle. Noh meidän ryhmä voitti. Siitä sitten 5-10 minuutin etumatkalla pyörämarssille, täyspakkaukset mukana ja sitten vielä mukaan yksi kenttäradio (LV241) vara-akkuineen per ryhmä, ettei vaan olisi liian vähän kannettavaa.

Pyörämarssi oli loppujen lopuksi pituudeltaan reilut 90 kilometriä. Siinä välillä suoritettiin lisää rasteja muun muassa Joukkueen puolustukseen ryhmittyminen ja Ensiapurasti. Pyörät jätettiin sitten kassulle ja matkaa jatkettiin jalkamarssina yhä rasteja suorittaen. Jalkamarssin osuus oli semmoiset 25 kilometriä.

Jalkaosuudessa oli rasteina Esterata, Vesistönylitys, Evakuointi ja Toiminta kohdattaessa miinoite. Loppuun vielä pikamarssiosuus ja voila! Maaliin kassulle keskiviikkona noin klo 02.30. Tuossa esteradassa mentiin siis täyspakkauksessa ja teltan&kaminan kanssa esteiden yli/ali. Vesistönylityksessä mentiin joen yli narusta kiinni pitäen ja ah, yhä sen täyspakkauksen kanssa kahlaten/uiden. Evakuointi oli hätäpaareilla noin 1,5 kilsaa. Ihan mukavia voimanponnistuksia ja ryhmähengen luojia kaikki suoritteet.

Meidän joukkue oli ensimmäinen maalissa ja ainoa joukkue, josta ei yksikään luovuttanu vaan tultiin porukalla alusta loppuun. Oli meilläkin vastoinkäymisiä: yhdelle piti muun muassa tuoda uusi pyörä kesken marssia, kun entisestä meni venttiili renkaasta. Silti sykittiin ja vedettiin aivan huikealla hengellä! Itse olin maalissa kyllä NIIN loppu, jalkoja särki aika tavalla mutta oli se sen arvoista! Meidän joukkue palkittiin vielä kuntoisuuslomalla, kun oltiin niin nohevia :)

Keskiviikkona saatiin onneksi nukkua melkein yhteentoista saakka. Sitten vain lounasta ja yksikön siivousta ennen lomille pääsyä. Voin kyllä tunnustaa, että lomilla tuli kyllä vedettyä lonkkaa ihan huolella... Tuli tarpeeseen! Taisi tuo RJ-tutkinto olla mulle viimeinen iso koetinkivi ja kyllähän sen pää kesti ja yllätten (näin vanhalla) kroppakin.

Rankat duunit

Jeps... taisin tuossa edellisessä blogitekstissä leijua et pääseen kuntosalille ja uimaan ja sit Ilmailusta ammatti -tapahtumaan kattoon Elastista jne. jne. Totuus: piti painaa niin kovaa duunia, että saatiin valmisteltua toi tapahtuma kasaan, että enhän mää minnekään salille&uimaan ehtiny. Pitkää päivää tuli tehtyä messuosastoa valmistellessa ja sit tietty itse tapahtumapäivä oli yhtä hulinaa. Kerkesin mä sen Elan näkemään ja vähän fiilistelee hyvää musiikkia mut piti mun olla sillai ihan skarppina, kun piti jotain jutuntynkääkin saada aikaseks.

Pilottinukke ja muuta messusälää, osasto siis vielä kesken.

Elastinen ja svengaava livebändi. Oli muuten hyvä setti!

Onneksi kaikki oli niin helppoo, kun se valokuvaus oli delegoitu kahdelle mediavarusmiehelle (9kk miehistön jantterit) jotka sit siinä rinnakkain kuvailivat ihan randomilla jotain eivätkä ne ees tulleet kyselemään, et mistä mä meinasin kirjottaa, et olis valokuvia niinku niistä aiheista. Nyt on sit ilmeisesti miljoona kuvaa Elasta ja lentokoneista mut esimerkiksi nolla kuvaa henkilöistä ketä haastattelin. Tällästä tää ilmeisesti vaan on, kun on tollasii keltanokkia (pikkupoikia) työparina. Parhaansa pitää kumminkin tehdä niillä resursseilla mitä on. Tänne blogiin päätyneet kuvat ovat tietty mun itteni ottamia... kännykällä (mitä tietenkään ei saa pitää palvelusaikana mukana/päällä/käytössä) mutta ettehän te paljasta mua?!? Ei vaan, "toimittajan" tai mediavarusmiehen statuksella liikkuessa kännykkä on niin sanotusti KSE.

Mutta eipä tuota mitään. Ei ollu nimittäin toi Ilmailusta ammatti -tapahtuma kuin vasta alkusoittoa tälle meidän viestintä/mediayhteistyölle. Mehän päästiin hoitamaan Maastojuoksun ja Ampumasuunnistuksen sotilas-SM-kisoihin liittyvä tiedotus. Työnjako: minä kirjoitan juttuja nettisivustoa varten ja poitsut valokuvaa. Paljon tuli kyllä kirjoiteltua ja mielestäni ihan kelpotavaraakin aina välillä, mutta ongelmia ilmeni TAAS siinä, kun piti etsiä juttuihin liittyviä kuvia. Noh kuvia oli kyllä... mutta esimerkiksi kun oltiin raportoimassa kilpailupuhuttelua niin artikkeli on kilpailun johtajan puheesta mutta kuvissa on palkintopöytää, kunniakirjoja ja kisajoukkueiden johtajia keräämässä lähtölistaa tms. Eihän teillekään olisi tullut mieleen kuvata kilpailun johtajaa (häntä joka piti ko. tapahtumassa puheen), eihän?!? No siis tästäkin selvittiin, vähän hiuksia repipällä, mutta selvittiin. Koko tuon kilpailuviikon tein mukavia 10-12 tunnin työpäiviä viestinnän parissa. Pääsin muun muassa vielä valokuvaavaan lisäkeikkana yhden kenraalin läksiäisiä. Onneksi oli pääsääntöisesti mukavaa ja palkitsevaa duunia, sitä hommaa mitä oon täällä halunnutkin tehdä.

Hiekkarannoilla

Miten voi olla, että vielä äsken oli talvi ja nyt on kevät jo pitkällä ja ulkona useita lämpöasteitakin? Eihän sitä ajankulua vaan huomaa, kun on täällä NIIN kivaa aina! Tai sitten mulla on vaan hyvät lääkkeet. No kumminkin tärkeintä on, että nyt on pärähtänyt käyntiin neljäs viikko alupseerikoulun kakkoskurssia ja takana on tähän tietoon mun viimeinen (ampuma)metsäleiri ikuna. Lisäksi selkä voi jo huomattavasti paremmin, enkä syö ku satunnaisesti buranaa kipuihin. Kaikkeen liikuntaan tosin haen vielä lisävahvistusta tuosta selkätuesta mutta se vanhalle sallittakoon.

Viime viikko oltiin tosissaan upeilla hiekkarannoilla meren tuntumassa, elikkä Lohtajan harjoitusalueella tuolla Kokkolan kupeessa. Hiekkaa piisas ihan kassulle viemiseksi asti, ainakin mitä huomasin reppua tyhjentäessä. Leiriviikko oli siinä mielessä poikkeuksellisen ihana, että se oli ampumaharjoitus, joka takasi siis paljon lepoaikaa ja joutenoloa kuten muun muassa Sotku- ja saunavuoroja. No siis eniten otti päähän myös se joutenolo, koska leiri kesti maanantaista lauantaihin mutta ampumaharjoitteita oli vain keskiviikosta perjantaihin. Käytännössä me vain otettiin aurinkoa, lepäiltiin ja hengailtiin Lohtajan maastossa kaks ekaa päivää. Leiri kesti lauantaihin todennäköisesti vaan siksi, että mukana olleet skapparit saivat viikonlopputöistä mukavat lisät.

Lepo(a)!

Noh oli miten oli, niin mulla oli koko leirin ajan yllättävän mukavaa. Kelit olivat mitä mainioimmat paitsi, että mereltä tuuli. Kylmä oli siis aina, kun ei päässyt suoraan auringonpaisteeseen. Itse jouduin kyllä lähtemään leiriltä etuajassa torstai-iltana pois, kun perjantaina oli hautajaiset. Sain siis ns. pidemmän viikonloppuloman, johon toki käytin omia lomapäiviäni. Jotenkin ei vaan kuitenkaan tuntunut mitenkään piristävältä tuo vkonlopun "loma", varmaan ymmärrätte. Kerkesin kuitenkin osallistua kahteen meidän kolmesta ampumaharjoituksesta, joten olen ihan tyytyväinen.

Keskiviikon harjoitus oli partion hyökkäysammunta, jota olin vain valokuvaamassa, kun minulla oli vielä nkv-vapautus. Torstaina oli ryhmän puolustusammunta, joissa olin täysillä mukana valokuvauksen lisäksi. Juostiin juoksuhaudoista poteroihin ja pysäytettiin vihollisen hyökkäys (ammuttiin maaleja) käyttäen rynnäkkökivääreiden lisäksi sekä kevyttä konekivääriä että kevyitä kertasinkoja. Kyllä rytisi ja paukkui jo ihan muikeasti. Perjantaina oli muut päässeet vielä raivaamaan miinoja ampumalla ja sitten vielä erikseen kasaamaan raivausmiinoitetta.

Nyt ollaankin sitten takas suht normaalissa, eli kassuelämää. Mulle on kuitenkin tällä viikolla vähän spessumpaakin luvassa: keskiviikkona mennään illasta uimaan&kuntosalille ja torstaina on luvassa Ilmailusta ammatti -tapahtuma, jonne menen valokuvaamaan/tekemään juttua. Siellä esiintyy Elastinen, jee! Tästäpä sitä on hyvä jatkaa taas ahkeraa aherrusta armeijan harmaissa.

Seikkailuhattu päässä kelpaa paistatella päivää.

Sattuu, koskee, särkee

Nyt täytyy heti alkuun todeta, ettei fiilikset ole mitenkään katossa, syy: selkävaivat. Taisin tuossa viimeisimmässä postauksessa vähän viitata niihen selkäongelmiin, jotka "viikonloppulevolla tokenevat"... ja p*skanmarjat tokene! Pahenivat vain. Luulen, että aiemmat selkäongelmat (välilevyn pullistumat yms. kivat setit) vaikuttavat yhä taustalla, koska nyt tää mun kipuilu äityi aivan uusiin sfääreihin ja enkä tehnyt mitään sen kummempaa, kuin roudasin vähän painavampaa pahvilaatikkoa ja pikkasen mööbleerasin punkkia tuvassa.

Tässä on nyt kolmas viikko kipuilua menossa. Alkuun oli 10 päivää VMTL ja NKV sekä buranaa ja lihasrelaksantteja. No niillä pärjäsin pari päivää, kunnes alko tuntuu siltäm että kipu nousi potenssiin sata, eikä mikään liikkuminen onnistunut. Sitten otettiin lisäksi Pana-Cod ja vietettiin yö varuskuntasairaalan osastolla. No muutenkin oli gines-viikonloppu ja ne PV:n ajolupajutut, eli teoriatunnit ja ajokoe. Teoriatunneilla en voinut istua, vaan käveleskelin luokan takaosassa, kunnes jalat meinas pettää alta, jolloin siirryin makaamaan pöydälle. Ajolupaopettaja oli kyllä erireilu, kun antoi mun näin tehdä. Tuntui vaan, ettei Aukin kanssataistelijoilta paljoa sympatiaa herunut (paria poikkeusta lukuun ottamatta), sillä porukka vittuili ihan huolella. Siis toki toi selkäkipu oli keksittyä ja feikkasin vaan, että saisin ottaa lepiä ja makoilla oppitunneilla. Muiden mielestä olin siis move, eli hain motivaation puutteesta vapautuksia. Ei meinannut itellä enää ymmärrys riittää, kun joutu puree hammasta ja pidättää itkua, että edes pystyi osallistumaan koko palvelukseen ja muut vaan aukoo päätä. Jos joku on itse kokenut selkäkipuja tai noidannuolen tms. joskus, niin voitte ehkä samaistuu mun tuntemuksiin ja te jotka ette oo kokenut vastaavaa, eikä teillä oo järkeä päässä tai kykyä empatiaan, niin olkaa pliis hiljaa.

Lattialla maataan, koska muuhun ei pysty. Onneksi siskon kelpie viihdyttää :)

Toisaalta onhan se kiva, kun pystyy valitsee millaisen päivän haluaa viettää. Eli joko valitset kipuja ja syöt vaan sen 1200mg buranaa aamulla ja toisen satsin sit iltapäivästä, tämä mahdollusti kuitenkin ns. osallistumisen päivän toimintaan. Toinen vaihtoehto on valita kivuton päivä, jolloin otit Pana-Codia, joka sisältää paracetamolin lisäksi kodeiinia (särkylääke ja lihasrelaksanttihuume samassa) mutta koska lääke on hullun tuju kolmiolääke, niin nukahdat noin tunnin kuluessa lääkkeen nauttimisesta ja loppupäivän ajan on olo vähintäänkin kumma ja väsy niin ja tällöin on palvelukseen osallustuminen vähän haastavaa. Pääsääntöisesti valitsin buranapäiviä mutta sitten ei enää pystynyt. Kolmiolääkkeissä en tietenkään suorittanut sitä ajokoetta, vaan sinnittelin ilman. Yleensä yöksi otin vahvempia lääkkeitä. Toki minun tuurilla yksi yö napsahti ihan extempore päivystysnakki. Oli muksaa siinä sitten koittaa valvoa kolmea tuntia keskellä yötä, kun kroppa sanoo et nyt rentoutetaan ja nukutaan. Kolmiolääkepäivystäjä kiittää.

Tuossa oli pitkän aikaa semmoinen tilanne, ettei varuskuntasairaalassa ollut lääkäriä paikalla lainkaan. Onneksi hoitajan ja fysioterapeutin avustuksella saatiin hommattua mulle tukiliivi, joka on auttanut jo paljon. Nyt maanantaina oli pakko tavata lääkäriäkin, kun lääkkeet meinasi loppua. Sain täydennystä ja sovittiin, ettei Pana-Codia tarvitsisi enää syödä. Toki lääkäri uhkasi E-papereilla, mutta kieltäydyin ja sain 14 päivää lisää NKV-vapautusta. Nyt tämä selkä olisi siis PAKKO saada kuntoon.

Jotta tämä ei olisi pelkkää negatiivista avautumista, niin loppuun kerrottakoon niitä hyviä uutisia. Sekä teoriakoe että ajokoe menivät läpi ja minulla on nyt PV:n ajolupa. Niin ja Aliupseerikoulun ykköskurssi loppui viime torstaina ja minut ylennettiin opintomenestyksen johdosta korpraaliksi muutamien muiden kanssa. Mahtava fiilis! Jotain on siis tehty oikein. Toivottavasti tämä kakkoskurssikin menisi yhtä hyvin ja vaikeudet alkaisivat olla takanapäin. Tänään TJ 237 ja vielä täällä sinnitellään!

Onnellinen oppilaskorpraali

Ainoa oikea baretti on ilmavoimien sininen!