Viimeinen (?!?) voimanponnistus

Kesäkuu on alkanut! Tämä tarkoittaa ainakin kahta asiaa: sataset paukkuu ( TJ199 ) ja aliupseerikoulu lähestyy väistämättä päätöstään, enää 2 viikkoa.

Toukokuun loppu olikin ainakin näillä näkymin itselleni se viimeinen todellinen (fyysinen) voimanponnistus. Läpiviennissä oli jo pitkään kummitellut viikolle 22 toinen RTK mutta mitä lähemmäs mentiin niin sitä epätodennäköiselle vaikutti, että meille olisi jaksettu uutta ryhmätaitokilpailua väsätä. Varsinkin, kun Helatorstai ikävästi katkoo viikkoa.

No onneksi meillä on kekseliäitä skappareita. Yhtiestoimin ne tuumi et annetaan vähän soveltavaa koulutusta ja sitä ansaittua vapaata: viikolla ma-ke koulutusta ja sitten siitä lomille... juuh kiva, mutta mitä koulutusta: maanantaille Liikunnan koulutyö: Esterata ja sitten tiistai-keskiviikko RJ-tutkinto, eli ryhmänjohtajatutkinto.

Valitettavasti maanantai oli sateinen päivä, eikä päästy suorittamaan esterataa (tosi iso harmitus!) mutta se johti siihen, että porukka pääsi kunnolla henkisesti valmistumaan RJ-tutkintoon. Pakattiin täyspakkaus, jokaiselle hankittiin oma toimiva intin polkupyörä ja kaikille suositeltiin aikaista nukkumaanmenoa, sillä kuulemma herätys olisi aikainen ja tutkinto kestäisi yhtäjaksoisesti keskiviikkoaamuun.

Totuus oli, että tiistaina herättiin klo 05.00 ja siitä sitten aamupalan jälkeen täpäri päälle ja taisteluvarustuksessa pyöräillen ampumaradalle, jossa porukka jaettiin neljään 7 hengen ryhmään. Ryhmät suorittivat ampumataitotestin, jonka jälkeen oli RJ-tutkinnon ensimmäinen rasti: teltan pystytys. Puolijoukkueteltta tuli saada pystyyn mahdollisimman nopeasti ja sinne sisälle kamiinaan tulet. Kun valmista, niin alikersantti tarkastamaan ja hänen luvallaan sitten purku. Nopein ryhmä pääsee ensimmäisenä lähtemään liikkeelle. Noh meidän ryhmä voitti. Siitä sitten 5-10 minuutin etumatkalla pyörämarssille, täyspakkaukset mukana ja sitten vielä mukaan yksi kenttäradio (LV241) vara-akkuineen per ryhmä, ettei vaan olisi liian vähän kannettavaa.

Pyörämarssi oli loppujen lopuksi pituudeltaan reilut 90 kilometriä. Siinä välillä suoritettiin lisää rasteja muun muassa Joukkueen puolustukseen ryhmittyminen ja Ensiapurasti. Pyörät jätettiin sitten kassulle ja matkaa jatkettiin jalkamarssina yhä rasteja suorittaen. Jalkamarssin osuus oli semmoiset 25 kilometriä.

Jalkaosuudessa oli rasteina Esterata, Vesistönylitys, Evakuointi ja Toiminta kohdattaessa miinoite. Loppuun vielä pikamarssiosuus ja voila! Maaliin kassulle keskiviikkona noin klo 02.30. Tuossa esteradassa mentiin siis täyspakkauksessa ja teltan&kaminan kanssa esteiden yli/ali. Vesistönylityksessä mentiin joen yli narusta kiinni pitäen ja ah, yhä sen täyspakkauksen kanssa kahlaten/uiden. Evakuointi oli hätäpaareilla noin 1,5 kilsaa. Ihan mukavia voimanponnistuksia ja ryhmähengen luojia kaikki suoritteet.

Meidän joukkue oli ensimmäinen maalissa ja ainoa joukkue, josta ei yksikään luovuttanu vaan tultiin porukalla alusta loppuun. Oli meilläkin vastoinkäymisiä: yhdelle piti muun muassa tuoda uusi pyörä kesken marssia, kun entisestä meni venttiili renkaasta. Silti sykittiin ja vedettiin aivan huikealla hengellä! Itse olin maalissa kyllä NIIN loppu, jalkoja särki aika tavalla mutta oli se sen arvoista! Meidän joukkue palkittiin vielä kuntoisuuslomalla, kun oltiin niin nohevia :)

Keskiviikkona saatiin onneksi nukkua melkein yhteentoista saakka. Sitten vain lounasta ja yksikön siivousta ennen lomille pääsyä. Voin kyllä tunnustaa, että lomilla tuli kyllä vedettyä lonkkaa ihan huolella... Tuli tarpeeseen! Taisi tuo RJ-tutkinto olla mulle viimeinen iso koetinkivi ja kyllähän sen pää kesti ja yllätten (näin vanhalla) kroppakin.

Kolme vinkkiä siitä, kuinka selvitä hengissä marssilta

Ihan hetkeen en olekaan kerinnyt bloggailla. Faktahan on se, että täällä armeijassa oleminen vaan yksinkertaisesti haittaa sun muuta sosiaalista tai virtuaalista elämää. Vaikka kuinka tekisi mieli käyttää nettiä/kännykkää/tablettia, niin se ei vaan onnistu kuin silloin, kun on vapaa-aika ja vapaa-aika on vallan joustava käsite täällä huomaan mä... Meininki on siis vallan erilaista, mitä oli peruskoulutuskaudella (p-kausi), sillä nyt ollaan jumankekka ALIUPSEERIKOULUSSA.

Jos nyt ihan nopeasti summaan tuon edellisen blogikirjoitukseni jälkeisen elämän niin se menee näin:

• P-kauden vika viikko: ei oikein mitään tekemistä, löysäilyä ja hengailua kassulla, lipunryöstöö (jossa rökitettiin 1. ja 2. joukkueet ihan mennen tullen) sekä tupahäröilyä niin ja kamojen pakkausta sekä siirtoa uuteen yksikköön ja tupaan.

• Aliupseerikoulun (AUK) eka viikko: heti napshti nakki ja toimin oman linjan oppilasjohtajana (ei pääsyä iltavapaille ja hirvee vastuu), istuttiin oppitunneilla, RTK (superkiva marssijutska, josta lisää myöhemmin) ja viikonloppugines (ei päästy lomille).

• AUK:n toinen viikko: oppilasjohtajuuden perään heti toinen nakki, eli päivystys (ei pääsyä iltavapaille tai minnekään vaan pöydän ääressä kykkimistä), sitten neljän päivän maasto(taistelu)harjoituskokonaisuus ja lomille lomps. Itselläni tosin vain yhden päivän maastoharjoitus ja migreenikohtaus ==> Varuskuntasairaalan osastolla oloa ja sitten viä kuumeilua ja VUP sekä VMTL kaupan päälle.

Nyt sitten eletään jo AUK:n kolmatta viikkoa, joka on pitänyt sisällään kouluttamistaidon harjoitteita ja linjakohtaista eriytyvää koulutusta. Postaan tästä viikosta vielä erikseen jotain kivaa, sillä nyt prioriteettinä on kertoa teille RTK:sta ja otsikon mukaisesti, kuinka siitä selviää hengissä. 

RTK, eli ryhmätaitokilpailu on kilpailu, missä varusmiehet marssivat noin 10 hengen ryhminä mukavan pituisen lenkin tehtävärasteja suorittaen. Rasteilla testataan varusmiespalveluksessa opittuja taistelijan perustaitoja sekä ryhmän yhteistyökykyä. Aikaa kilpailun suorittamiseen on varattu noin vuorokausi. Pisteitä saa siis sekä rastien suorittamisesta että kokonaisajasta lähdöstä rastien kautta maaliin. Aika on pysähtynyt vain lepoalueella ja viimeiset rastit suoritetaan pikamarssina (kevennetty varustus, mutta kolminkertainen aika). Muu kisa suoritetaan täysvarustuksessa, johon kuuluu taisteluvyön (tetsarin), kypärän ja rynnäkkökiväärin lisäksi täyspakattu selkäreppu. Painoa kantamuksilla on yhteensä... no liikaa, jotain 40 kiloa.

Totuushan oli, että ennen RTK:ta kukaan meistä ei ollut kantanut täysvarustusta ja pisin yksittäinen marssimatka oli joku 12km. Oli siis hieman karua lähteä suorittamaan tätä pikkukisaa täpäri kannossa, kun matka oli yhteensä lähes 50 kilsaa ja ruokana vain mukana kannettava sissimuona (ja protskupatukat). Reitin varrella nukuimme levähdysalueella noin 2 tuntia taivasalla makuupusseissa. Kisa oli siis todella raskas sekä fyysisesti että henkisesti.

Lupasin otsikossa kuitenkin antaa vinkkejä siitä, miten tuommoiselta marssilta voi selvitä lähes ehjänä, hengissä ja keskeyttämättä. Ensimmäinen asia on huolehtia jaloista! Marssi niillä kengillä, millä olet tottunut eniten kävelemään. Omalla kohdallani ne olivat talvikumpparit. Jalkojen huoltoon ennen marssia kuuluu myös tietenkin pesu ja kynsien leikkaaminen mutta sitten ennen puhtaiden sukkien laittoa jalat kannattaa talkata tai rasvata kunnolla hiertymien välttämiseksi. Sukkina suosin itse nylon nilkkasukkaa (sukkahoususukka) ja siihen päälle sitten ne intin perussukat (mustat). Talvikumppareihin tuli tietenkin näiden lisäksi minulla ne huopavuoret. Kumpparit jalkaan ja kunnon kiristys nilkan pääktä erillisillä nahkaremmeillä. Sukkien vaihto levähdyspaikalla tai aiemmin jos ne ovat kastuneet. Tällä tapaa itse säästyin rakoilta, hiertymiltä ja marssimurtumilta.

Toinen asia on muistaa juoda kokoajan vähän ja syödä välipaloja aina tauoilla. Itse selvisin koko taipaleen 3 proteiinipatukalla, Tuplalla, rusinoilla sekä Beef jerky -kuivalihalla. Nälkä ei tullut, kun ei sitä liikaa ajatellut ja huolehti siitä juomisesta.

Henkisestä jaksamisesta huolehtiminen on kolmantena listalla, koska ajatukseni eivät juokse nyt täysin lineaarisesti. Ihan hyvin se voisi olla ensimmäisenä, sillä fysiikan pettäessäkin sitä jaksaa vielä sisulla eteenpäin, mutta toisin päin homma ei toimi. Omaa suoritusta ajatellen oli tärkeää, etten kisatessa tiennyt miten hurjan pitkää taivalta sitä ollaankaan tekemässä. Ei välttämättä olisi usko riittänyt, jos heti lähdössä olisi tiennyt marssin pituutta. Oletukseni oli, että koska RTK on heti näin alyssa niin sen on oltava lyhyempi ja kevyempi kuin edellinen. Siitä oli hyvä aloittaa. Tärkeää on myös jutella ja tsempata muita sekä imeä sitä ryhmän tukea itseensä. Itse heitin puujalkavitsejä, mutta kun oma jaksaminen oli koetuksella, olin hiljaa ja pyysin ryhmää hidastamaan tahtia. Kyllä sitä monesti oli "äitiä ikävä" ja mieli teki lopettaa, vaan kun ei halunnut tuottaa pettymystä muille ja pettää itselle tehtyä lupausta, niin sitä vain oli jatkettava. Välillä laulatti, välillä ajatuksissa kävi Isä meidän. Tunteiden skaala oli aikamoinen. Jotenkin jalkaa vain jaksoi laittaa toisen eteen. Toinen päivä oli helpompi kun tiesi, että tänään se loppuisi ja pääsisi kassulle.

Täytyy sanoa, että meidän ryhmä, joka tuon koko RTK:n suoritti, oli aivan mahtava! Yksin en olisi pärjännyt. Niin sitä löytyy uusia puolia tämmöisestä vanhastakin. Kisaa ei voitettu, eikä oltu lähelläkään, vaan ei sillä väliä. Kuntoisuusloma tuli ja upea kokemus!

Valmiina marssille! (NOT!)