Reservistä hyvän joulun toivotukset

Muistan kirkkaasti, miten ensimmäisenä palvelukseen astumispäivänä 6. tammikuuta luin lyijykynällä pöytään raapustetun viestin "1/14 EI KOTIUDU KOSKAAN!" ja tunsin hieman epätoivoa ja epävarmuutta siitä, oliko inttiin lähtö sitten kuitenkaan se oikea päätös. Kuinka ollakaan: tasan viikko sitten koitti se päivä, minkä ei pitänyt koskaan tulevan... TJ0! Kyllä se vaan niin on, että saapumiserän 1/14 johtajat ja 347 vuorokautta palvellut miehistö kotiutui 18. joulukuuta.

Viimeisen palvelusviikon viikko-ohjelma. Täydeltä näyttää.

Aivan käsittämättömän epätodelliseltahan se tuntui. Viimeinen viikko palveluksessa. Sunnuntaina 14. päivä palasin kassulle viiden päivän ansaitulta lomalta. Alokasliite ja viimeiset jutut vuoden viimeiseen Ruotuväkeen oli saatu kunnialla hoidettua ja lomia oli pitämättä niin pitihän ne pitää. Totuus: 2 KL-päivää (kuntoisuuslomapäivää) jäi kuitenkin käyttämättä. Enää ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta olla lomilla saati sitten komennuspaikalla, joten Pääesikunta ja Ruotuväki oli hyvästelty pääpiirteittäin jo edellisenä tiistaina. Ihan ne viimeiset päivät oli määrätty vietettäväksi Santahaminan saarella. Kukaan kotiutuva ei saisi enää poistua, kukaan ei saisi enää töppäillä... eli esitutkintaa ei saisi tulla enää kenellekään määräsi komppanian päällikkö. Noh, vaikka tuo aikataulu saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa täydeltä niin kyllä ne päivät koostuivat lähinnä pelkästä odottamisesta ja rötväämisestä. Maailman turhauttavinta touhua ja jotenkin niin perus-inttiä. Vähän sama fiilis kuin aikoinana p-kaudella. Onneksi olin fiksuna tyttönä hakenut ennakkon VMP:n eli vapautuksen muusta palveluksesta ja sain lähteä tiistaina klo 11 pikavisiitille kotikonnuille. Minulla oli siis kunnalliseen luottamustoimeen liittyvä kokous ja sitä varten pääsin pois saarelta. Takaisin oli kyllä palattava asap, eli palasin kassulle yöllä klo 02 mennessä. Huikea noin 8 tunnin matkustus yhden puolentoista tunnin kokouksen takia. Mutta eipä tarvinnut ainakaan tylsistyä kassulla.

Vikaa kertaa matkustetaan junalla näissä vaatteissa, kiitos VMP:n.

Sai siellä kokouksen yhteydessä myös jouluruokaa... maistui reserville.

Asioita mistä olin erityisen ylpeä viimeisellä viikolla: 1. punkkani oli takuulla kuljetuskomppanian särmin vaikka TJ-lukema oli miten vähän tahansa, 2. heräsin joka aamu aamupalalle, enkä jäänyt nukkumaan ja rötväämään kertaakaan ja 3. kaikki puolustusvoimien omaisuus, mitä minulle oli luovutettu palasi takaisin puolustusvoimille. Hävärit pyöreä 0! Voisi siis sanoa, että ihan viiskauttaviis 5/5! Olin myös tyytyväinen omaan palvelustodistukseeni arvosanoihin ja tietenkin siihen, että ihan oikeasti kotiudun täysin palvelleena vaikka vastoinkäymisiä oli tällä matkalla aivan tarpeeksi. Jokainen, joka on blogiani lukenut tietää ainakin hieman näistä ikävistä vaiheista. Kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka tsemppasivat niin tätä kautta kuin muitakin reittejä! Yksin ei tarvinnut kärvistellä missään vaiheessa. Haikea fiilis kun kaikki on ohi, mutta niin se vaan on että eteenpäin on mentävä. Käytiin me kyllä vielä toimituksessa hyvästelemässä kaikki kun siviilit oli jo päällä ja meinät oli virallisesti siirretty reserviin. Hyviin käsiinhän se lehti jäi :D

Viimeinen tekemäni punkka. Särmää on ainakin jos vertaa siihen ensimmäiseen ;)

Kaappi tyhjenee kun varusteita pakataan. Ylähyllyllä pilkistää siviilivaatteet.

Takana oleva mosasäkki on taas täynnä ja hymyilyttäähän se.

Snorlax matkalla reserviin - TJ1

Oma palvelusaikani ei millään muotoa ollut ns. tyypillinen. Tein päätöksen siitä, millä tavalla haluan palvella, jo hyvissä ajoin ennen palvelukseen astumista. Erityistehtävät olivat minulle selvä tavoite, oma valinta. Niitä kohti mentiin jo p-kaudella. Niitä varten suoritin jo AUK-kurssin eriävissä viestinnän tehtävissä. Sain mahtavaa tukea valitsemallani polulla perusyksikköni skappareilta heti alusta asti, mikä oli tärkeää sillä palvelustoverit eivät todellakaan aina tukeneet (paitsi tupalaiset <3). Loppu palvelusaikani ja johtajakauteni oli sitten siinä erityistehtävässä toimimista, missä olen eniten hyödyksi puolustusvoimille. Tein sitä mitä osasin ja annoin kaikkeni. Jotenkin toivon, että kaikki ne, jotka mittaavat ansioitumista intissä vain joidenkin cooper- tai ATT-tulosten mukaan tai metsässä nukuttujen öiden mukaan, voisivat edes vähän ymmärtää valitsemaani palvelustapaa. Olen päässyt näkemään monta varuskuntaa ja juttelemaan monien eri tehtävissä palvelevien kanssa. Olen myös seurannut monipuolisia harjoituksia ja itsekin osallistunut niihin. Ainakin minulle on vain vahvistunut kunnioitus eri palvelustehtäviä ja puolustushaaroja kohtaan. On upeaa, miten intissä on mahdollisuus tehdä niin monenlaista! Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin ja jokaiselle on tehtävä. Erityistehtävistä kiinnostuneille suosittelen tutustumista: http://erityistehtavat.puolustusvoimat.fi/

Kotiuttamisjuhlat ja viimeinen sotkumunkki ja kahvi.

Mukesin ruoka ei maittanut - grilliltä mättöä!

Varustepalautuksia heti aamusta... IHANAA!

Ensimmäinen reserviviikko on mennyt juhliessa ja nukkuessa. Juhliessa tietenkin kun oli TJ0-bileet ilmavoimien porukan kanssa Himoksella. Sitten näin ystäviä Kauneimpien joululaulujen ja glögin merkeissä. Sittenhän sitä olikin aika rauhoittua joulunviettoon... vähän sukulointia, hyvää ruokaa ja juomaa ja etenkin ihmisiä. Niitä ihania ihmisiä, joita olen ehtinyt nähdä vain satunnaisesti ja joiden korvat oon puhunu täyteen inttijuttuja. Nyt on enemmän aikaa teille ja inttijutut jääköön vähemmälle. Ensi vuonna lupaan hankkia oman elämän ja saada siihen muuta sisältöä :) Olen miettinyt kyllä liittymistä johonkin kiltaan ja myös MPK:n vapaaehtoisia kursseja. Ihan äkkiä ei varmaan tuu kutsua kertaamaan. Loppuun vielä tsemppiä 1/15 saapumiserässä aloittaville ja voimia 2/14 taistelijoille: teil on aamuja viä NIIN paljon. Olen kuullut huhua, ettei 2/14 kotiudu koskaan...

Siviilit päällä ja bussissa odotellaan pääsyä pois Santahaminasta

Junalla reserviin siirrytään ravintolavaunussa ja juoma on juhlallista!

Huomenna se alkaa

Nyt kun tässä alkaa jo sen verran jännittämään, että keksin mitä ihmeellisimpiä askareita itselleni, jotta saisin ajatukset pois huomisesta, niin laitetaan samaan syssyyn tämä intti-blogikin pystyyn. En kyllä kykene yhtään sanomaan, miten usein kerkeän tänne kirjoittamaan, mutta yritys on ainakin hyvä kymmenen.

Alkuun haluaisin sanoa sen verran niille, jotka miettii että miksi minä nyt sinne armeijaan väen vängällä (ja vielä näin kypsällä iällä) halusin, että se vain tuntui oikealta ratkaisulta silloin kun hain. Ajatus on ollut mielessä jo kauan, vuosien ajan ja nyt sitten oli tilanne se, että ikä tulee vastaan. Tämä reitti oli nyt vaan katsottava tai en olisi osannut olla itseni kanssa tietäen, että tämä vain lipsahti sormien välistä. Joku viisas joskus taisi sanoa että: "Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus". Tämä on nyt minun mahdollisuuteni. Koitan ottaa kaiken irti ja suhtautua koko inttiin avoimin mielin ja turhaa stressaamatta. Te jotka minut tunnette, voitte nyt tässä vaiheessa tuhahtaa, sillä kontrollifriikki minussa kyllä taitaa tuon turhasta stressaamisen ;)

Lyhyesti vastauksia kysymyksiin (joita ehkä mietitte): Ensiksi, kyllä. Minua jännittää huominen. En meinaa saada kunnolla nukutuksi ja jotenki vaan on hermostunut fiilis. Tämä on kuitenkin ihan normaalia ja hyväksyttävää, eli sitä tervettä uuden pelkoa. Kun ei tiedä mitä odottaa niin pelkää aina pahinta. Pessimisti ei pety. Toiseksi, en tiedä kuinka kauan meinaan palvella tai lähdenkö AUK/RUK taipaleelle. Kaikki ajallaan. Kolmanneksi, kyllä minua hieman jäätää se fakta, että suurin osa yhtä aikaa aloittavista aloikkaista on todellakin minua sen noin 10-vuotta nuorempia... mutta seura tekee kaltaisekseen? Enköhän minä sulaudu joukkoon.

Voin sanoa, että muuten tällä hetkellä on todella hyvä olo ja se johtuu eilisestä. Pidin siis pienimuotoiset läksiäiset, joihin osallistuneilta henkilöiltä sain kyllä mielettömän paljon tukea ja tsemppiä huomiselle (ja koko palveluskaudelle). Monet lupailivat tulla moikkaamaan Sotkuun ja antoivat paljon hyviä ohjeita armeijaa varten, joten ei minua unohdeta vaikken täällä siviilipuolella hetkeen vaikuttaisikaan.

Mutta nyt pitää pikkuhiljaa alkaa nukkumaan... unirytmini ei ole vielä ihan "armeijatasoa". Lähinnä tässä vaan miettii, et mitä mukaan huomenna ja monelta kannattaisi olla paikan päällä, että olisi ajoissa mutta ei liian ajoissa ja mitäköhän siellä sitten tehdään huomenna vai alkaako oikea arki vasta tiistaina ja löytyykö sopivankokoisia varusteita ja tuleekohan minkä verran muita naisia paikalle ja millaisia ne ovat ja ja...

Jo pikkutyttönä piti harjoitella oikeaa tervehtimistä