Häpeilemättä täyttä tykitystä Santahaminasta luvassa! Katso kuvat!

Tässä sitä nyt ollaan. Menin pahaa enteillen lupaamaan edellisessä kirjoituksessani täyttä tykitystä, joten nyt saatte sitä itseään! Lupaukset on pidettävä!

Tällainen tykkipari toljottaa ihan julkeasti kasarmille saapuvia jo ennen bussin 86 päätepysäkkiä!

Nämä hyvinsäilyneet vanhukset seisauttavat veret Perinnetalon sisäänkäynnin edessä. HOT-HOT-HOT!

Kaksi tällaista upean trendikkäästi camo-kuosilla maalattua tykinretaletta vahtivat lippukenttää, toinen ei mahtunut kuviin.

No nämä pystyynruostuvat tykit seistä jäpittävät Erikoiskomennusjoukkueen(Ekomj) kasarmin pihalla.

Jotta gona-kuskit tekisivät hommansa, on niitä syytä vähän tähtäillä tällaisella vekottimella Kuljetuskeskusen vieressä.

Ilmeisesti camo-kuosia ei ollut varaa maalata kaikkialle, joten tämä unohdettu yksilö on viety perähikiän (Ekomj) pihaan.

Nyt joku vahingossa tänne blogiin eksynyt miettii, että mitäs ihmettä, ja syytäkin on! Mistä nämä kaikki tykit ovat tulleet? Miksi ne ovat juuri Santahaminassa? Minne piiput tarkkaanottaen osoittavat? Ja ennen kaikkea, miten olen kasarmialueella onnistunut valokuvaamaan näitä selkeästi tarkkaan varjeltuja taisteluhistorian monumentteja?

Ilmeisesti tutkiva(ninja)journalismi ei ole vielä kuollut. Jatkan työtäni... enkä mitään paljasta tai tunnusta! Mun mielestä on ihan oikein, että muun muassa Urheilukoulun valmennushalli nyt on vähän tykin tähtäyslinjalla, oppivathan olemaan ;) ! Eipä mulla tän ihmeellisempiä, helle sekoittaa mun pään.

Keikkaa pukkaa

Täytyy sanoa, ettei tämä erityistehtäviin siirtyminen ole ollut mikään pehmeä lasku, vaikka niin saatoin olettaa. Lähtökohtaisesti uuteen yksikköön totuttautuminen vie oman aikansa mutta en nyt puhu pelkästään siitä, vaan ihan näistä kirjotteluhommista. Jos silloin peruskaudella tuntu paikoitellen siltä, että pitää opetella uudelleen kävelemään tms. niin nyt tuntuu, että pitää opetella uudelleen kirjoittamaan. Olo on kuin idiootilla lähes koko ajan. Ei vaan osaa!

Myös Pääesikunnan pihalla sataa joskus vettä

Lisäksi mulla on snadisti sopeutumisvaikeuksia. Olen toki myös toimituksen ainoa "uusi" eli koko muu poppoo, kuusi kappaletta, ovat olleet täällä kimpassa hommissa jo joku kolme kuukautta. Porukka tuntuu siis tietävän jutun juonen ja niillä on se oma ryhmähenki muodostunut. Tämä ei siis auta tilannettani yhtään. Olen se keltanokka täällä, jonka pitäisi sitten todistaa kykynsä ja koittaa päästä posseen mukaan. Koen sen hieman haasteelliseksi koska A. olen täälläkin selkeästi se vanhin, B. olen ainoa varuspalvelusta suorittava nainen täällä komennuspaikalla ja yksikössä on minun lisäkseni yksi soittokuntalainen, joten ei kovin paljoa hurraamista, C. olen toimituksessa ainoa varusmiesjohtaja, muut ovat miehistöä ja lopuksi tietenkin D. olen kuitenkin enemmän introvertti kuin ekstrovertti, niin vaikea se on päästä jengiin. Naisena minut sijoitetaan yksikössä naisten tupaan joka on eri kerroksessa kuin muun miehistön tupa, olen myös ainoa naisalkersantti yksikössä. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ettei minulle muisteta kertoa johtajille kuuluvia asioita tai muuten edes muisteta olemassaoloani. Oma herätyskin kannattaa tästä syystä huolehtia, sillä naisten tupaa ei päivystäjä aina muista herättää.

Noh, olenhan mää päässy ihmisten ilmoillekin aina välillä. Juttukeikoilla olen käynyt jo Mikkelissä ja Tikkakoskella. Lisäksi kävimme Vekaranjärvellä rekrytoimassa uusia alokkaita PV:n erityistehtäviin. Elokuun alussa sitten olisi muun muassa tarkoitus polkea journalismin nimissä polkupyörämarssia noin 80 kilsaa Sodankylään, jossa sijaitsee Jääkäriprikaati... reportaasia pukkaa.

Matkalla Mikkelissä on huisia (not) mut ite ajoin!

Kuva kertoo kaiken olennaisen

Olen tällä viikolla koittanut hoitaa myös arkeani helpottavia asioita kuntoon. Ensiksi, olen käynyt varuskuntasairaalassa hakemassa täydennystä reseptilääkkeisiin. Operaatio oli huvittava, sillä täällä "veksiin" ei pääse kuin oikeassa varustuksessa, joka on: verryttelyasua mallia valtion virallinen (eli smurffipuku), M91 t-paita, lippalakki sekä lenkkikengät. Perillä sinun tulee vaihtaa tuulikaapissa päällesi urheilushortsit (pikkumustat) ja jalkaan ne armeijan släpärit, kaikki muu tavara pitää pakata reppuun/lomakassiin mallia vartion virallinen. Sitten ilmoittaudutaan ja istutaan penkillä ryhdikkäästi. Ei saa puhua, ei saa lukea mitään niin eikä tietenkään missään nimessä saa olla kännykkä esillä. Joten voin sanoa, että olihan se kokemus. Puistattaa ajatus mennä tuonne veksiin, jos olisi oikeasti kunnolla kipeä, kuten kuumeessa tai migreenikohtaus päällä. Huh-huh mitä touhua.

Toinen juttu, mitä sain aikaan on matka-ajanpidennyshakemus, eli MAP. Haen mappia koska minusta olisi mukava olla kotona ennen yhdeksää perjantaisin ja sunnuntaisin olisi mukava lähteä takaisin vähän myöhemmin kuin jo kolmelta. Katsotaan miten käy. Lisäksi olen aktiivisesti hakenut matkakulujani pois, sillä en ikinä muista tilata ennakkoon (ja ajoissa) paperilitteroita.

Joo-o. Tässä oon ollut niinku jännän äärellä jo pitkään, kun tuolla meidän varuskunta-alueella näkee semmoista, minkä haluan jakaa kanssanne. Nyt en ehdi valitettavasti kirjoitella asiasta edempää mutta lupaan seuraavaan blogipäivitykseen täyttä tykitystä ko. aiheesta!

Lopuksi vielä mieltäni lämmittänyt viesti, jonka bongasin Kaisaniemen metroaseman roskikseen liimattuna:

On mukava tuntea olonsa tervetulleeksi!

Eka viikko Kehä III:n sisällä

Huh-huh! Meikälikka matkusti Juhannuksen jälkeen isolle kirkolle, eli Helsinkiin. Lähtö otti tiukille ja etenkin tuntui pahalta sanoa heipat kaikille niille mahtaville tyypeille keiden kanssa oli saanut suorittaa palvelusta tähän asti. No mutta siis Cheekin sanoin: "Mä teen sen mitä mun tehtävä on, mä meen koska mun mentävä on."

Tarkoituksenani oli ilmottautua 22.6.2014 klo: 19 jälkeen Kuljetuskomppanian päivystäjälle Santahaminassa. Mukanani oli komennustodistus (siirtotodistus). Mutta kuinkas ollakaan: kun pääsin paikalle (joskus klo 22 pintaan), niin kukaan ei ollut tietoinen, että olen tulossa. Minua odotettiin paikalle vasta maanantaina klo 9. Onnenpäivä! Tämä tarkoitti, että ensimmäinen yöni uudessa yksikössä menikin sitten hieman askeettisimmissa olosuhteissa, mitä tuli siis ainakin petivaatteisiin. Mulla oli tyyny, aluslakana ja päiväpeitto.

Soronnoo Länsiranta! You are always my number one!

Punkka à la Santahamina

Voin kertoa, että kun koitin mennä nukkumaan normaalista yövarustukses (t-paita ja pikkumustat, eli shortsit jalassa) niin meinasin jäätyä. Sit piti nousta ylös ja laittaa villasukat... ei auttanu, piti nousta ja laittaa poolopaita päälle... ei auttanu, piti laittaa pitkät kalsarit jalkaan... ei auttanu, eikä mulla ollu enää oikein mitä lisätä, kun ei kehtaa ihan lomapuku päällä nukkua, joten otin vielä pyyhkeen lisäpeitoks. Vasta sitten sain nukuttuu. Hyinen kassu, hyinen tupa. Yäk Santahamina, oot persiistä! Oikeesti onhan tää osittain vaan hirveetä neiteilyä, mutta kun on tottunu parempaan, niin kyllä ihan hintsusti harmittaa tää uus paikka. Pitää herätä joka aamu 05.30 ja aamupalalle pitää lähteä 05.50, et kerkee 06.35 bussiin ja komennuspaikalle. Niin ja sitten kaikkialle on pitkä matka marssia: muke on kaukana, sode on kaukana ja se varusvaihto, no sehän vasta onki ihan hemmetin kaukana. Aivan superia! Niin ja jotain hiton hanhia (ja hanhenpaskaa) joka paikka täynnä!

Mun uusi "koti" - Upea vanha rakennus (ainakin ulkoa käsin, niin ja just hanhet jossain piilos kytikses)

Mutta ekan viikon maanantai meni ihan vaan tuol kassulla pyöries, oppitunneil ja sit varusteita hakiessa. Mukavaa huomata miten "palvelualttiita" varusvaraston ihmiset ovat muuallakin. Jotenkin tuli oikein lämmin olo ku niin oli sama fiilis ku ennen vanhaan loppuvastuksen kanssa. Sain muun muassa kolme koon 42 kauluspaitaa, kun ei vaan ole pienempiä ja sit koon 52 karvalakin, vaikka mä sanoin et mun hattukoko ois 59-60. Eihän se oo niin justiinsa... ihaku mä käyttäisin yhtään mitään muita varusteita ku lomapukua ja lomamaihareita enää ikuna. Niin ja kauluspaitoja, siis niitä ylisuuria telttoja, mut eihän sitä tarvi olla edustava, kun sitä on vain edustushommis ja komennuspaikkana Pääesikunta. Ei harmita yhtään, ei. Eikä eittämättä yhtään vaivaa se, et jouduin luopumaan mun rakkaasta baretista ja joukko-osastotunnuksesta. Nyt mä oon joku ihmeen kaartinjääkärirykmenttiläinen ja maavoimien väreis... noooooo!!!

Onneksi vihreä(kin) pukee mua... Holy crap! I look fabulous!

Okei, jos mä nyt kuitenkin koittaisin kertoa myös jotain positiivista niin se on RUOKA. Siis ruoka, mitä saa Pääesikunnan lounasravintolasta. Se on aika nannaa. Niin ja onhan nää luovat kirjotteluhommatkin ihan mukavia. Ehkä nyt alkuun on vaan vaikee tottuu ku on uus paikka, uudet ihmiset ja uudet kuviot. Onneksi oon suhteellisen sopeutuvainen ja kovapäinen, eli se mihin ryhdyn niin sen haluan hoitaa loppuun asti. En silti voi kieltää ettenkö olis viime viikolla kokoajan vaan oottanu viikonloppulomaa ja vähän sitä hengähdysaikaa poissa täältä pk-seudun ihmismassasta ja kaikesta uuden opettelusta. Loppuun on ihan pakko purnata vielä tästä Helsingin säätä: tuntuu et tääl ei oo kesää ollenkaan vaan sataa ja tuulee kaikki päivät. Ilmeisesti kesä on tilattu vasta heinäkuulle ku uudet mosatki tulee... Hajotkoon helteeseen ja hyttysiin :D Mut hei, tärkein juttu meinas unohtuu: nyt on juna kääntyny! Eli TJ171, päiviä on siis vähemmän edessä kuin takana!

Sveitsinleikettä viime perjantaina lounaaksi ja päivälliseks jajaja...

Voi rouvitella!

Tiedän, että täällä blogin puolella on tullut taas vietettyä hiljaiseloa, joten nyt on korkea aika korjata asiaa. Täydennän näin jälkikäteen tekstejä ja ajoitan ne niille päivämäärille, milloin asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Ai miksi teen näin? Koska pystyn ja haluan tämän blogin olevan edesti jotenkin kronologinen.

No siis vihdoin koitti se kauan odotettu päivä: tiistaina 17. kesäkuuta meidän aliupseerikurssilaiset ylennettiin alikersantin kunnioitettavaan arvoon. Minä olen siis nyt rouva alikersantti! Aivan mahtavaa!!! Itseasiassa Aliupseerikurssi kokonaisuudessaan meni minulta loistavasti, pistemääräni oli oman linjani toiseksi korkein ja arvosana kiitettävä. Kaikista eniten ehkä kuitenkin höllii Aukin risti ja kulmaraudat rinnassa... mutta ei haittaa ne kiitokseksi tulleet kuntoisuuslomatkaan yhtään :)

Nyt sitten täytyy koittaa totutella rouvitteluun ja ryhmänjohtajan raskaaseen vastuuseen, paitsi että ei, sillä aloitan maanantaina 23.6.2014 Ruotuväki -lehden hommissa, joissa ei sitten turhaan pokkuroida. Santahaminassa kasarmiolosuhteissa toivoisin kuitenkin edes vähän saavani valtaa tai rouvittelua osakseni... edes aivan pikkuriikkisen.

Siinä sitä on, mustaa valkoisella ja merkit odottamassa kiinnitystä!

Viimeinen (?!?) voimanponnistus

Kesäkuu on alkanut! Tämä tarkoittaa ainakin kahta asiaa: sataset paukkuu ( TJ199 ) ja aliupseerikoulu lähestyy väistämättä päätöstään, enää 2 viikkoa.

Toukokuun loppu olikin ainakin näillä näkymin itselleni se viimeinen todellinen (fyysinen) voimanponnistus. Läpiviennissä oli jo pitkään kummitellut viikolle 22 toinen RTK mutta mitä lähemmäs mentiin niin sitä epätodennäköiselle vaikutti, että meille olisi jaksettu uutta ryhmätaitokilpailua väsätä. Varsinkin, kun Helatorstai ikävästi katkoo viikkoa.

No onneksi meillä on kekseliäitä skappareita. Yhtiestoimin ne tuumi et annetaan vähän soveltavaa koulutusta ja sitä ansaittua vapaata: viikolla ma-ke koulutusta ja sitten siitä lomille... juuh kiva, mutta mitä koulutusta: maanantaille Liikunnan koulutyö: Esterata ja sitten tiistai-keskiviikko RJ-tutkinto, eli ryhmänjohtajatutkinto.

Valitettavasti maanantai oli sateinen päivä, eikä päästy suorittamaan esterataa (tosi iso harmitus!) mutta se johti siihen, että porukka pääsi kunnolla henkisesti valmistumaan RJ-tutkintoon. Pakattiin täyspakkaus, jokaiselle hankittiin oma toimiva intin polkupyörä ja kaikille suositeltiin aikaista nukkumaanmenoa, sillä kuulemma herätys olisi aikainen ja tutkinto kestäisi yhtäjaksoisesti keskiviikkoaamuun.

Totuus oli, että tiistaina herättiin klo 05.00 ja siitä sitten aamupalan jälkeen täpäri päälle ja taisteluvarustuksessa pyöräillen ampumaradalle, jossa porukka jaettiin neljään 7 hengen ryhmään. Ryhmät suorittivat ampumataitotestin, jonka jälkeen oli RJ-tutkinnon ensimmäinen rasti: teltan pystytys. Puolijoukkueteltta tuli saada pystyyn mahdollisimman nopeasti ja sinne sisälle kamiinaan tulet. Kun valmista, niin alikersantti tarkastamaan ja hänen luvallaan sitten purku. Nopein ryhmä pääsee ensimmäisenä lähtemään liikkeelle. Noh meidän ryhmä voitti. Siitä sitten 5-10 minuutin etumatkalla pyörämarssille, täyspakkaukset mukana ja sitten vielä mukaan yksi kenttäradio (LV241) vara-akkuineen per ryhmä, ettei vaan olisi liian vähän kannettavaa.

Pyörämarssi oli loppujen lopuksi pituudeltaan reilut 90 kilometriä. Siinä välillä suoritettiin lisää rasteja muun muassa Joukkueen puolustukseen ryhmittyminen ja Ensiapurasti. Pyörät jätettiin sitten kassulle ja matkaa jatkettiin jalkamarssina yhä rasteja suorittaen. Jalkamarssin osuus oli semmoiset 25 kilometriä.

Jalkaosuudessa oli rasteina Esterata, Vesistönylitys, Evakuointi ja Toiminta kohdattaessa miinoite. Loppuun vielä pikamarssiosuus ja voila! Maaliin kassulle keskiviikkona noin klo 02.30. Tuossa esteradassa mentiin siis täyspakkauksessa ja teltan&kaminan kanssa esteiden yli/ali. Vesistönylityksessä mentiin joen yli narusta kiinni pitäen ja ah, yhä sen täyspakkauksen kanssa kahlaten/uiden. Evakuointi oli hätäpaareilla noin 1,5 kilsaa. Ihan mukavia voimanponnistuksia ja ryhmähengen luojia kaikki suoritteet.

Meidän joukkue oli ensimmäinen maalissa ja ainoa joukkue, josta ei yksikään luovuttanu vaan tultiin porukalla alusta loppuun. Oli meilläkin vastoinkäymisiä: yhdelle piti muun muassa tuoda uusi pyörä kesken marssia, kun entisestä meni venttiili renkaasta. Silti sykittiin ja vedettiin aivan huikealla hengellä! Itse olin maalissa kyllä NIIN loppu, jalkoja särki aika tavalla mutta oli se sen arvoista! Meidän joukkue palkittiin vielä kuntoisuuslomalla, kun oltiin niin nohevia :)

Keskiviikkona saatiin onneksi nukkua melkein yhteentoista saakka. Sitten vain lounasta ja yksikön siivousta ennen lomille pääsyä. Voin kyllä tunnustaa, että lomilla tuli kyllä vedettyä lonkkaa ihan huolella... Tuli tarpeeseen! Taisi tuo RJ-tutkinto olla mulle viimeinen iso koetinkivi ja kyllähän sen pää kesti ja yllätten (näin vanhalla) kroppakin.

Rankat duunit

Jeps... taisin tuossa edellisessä blogitekstissä leijua et pääseen kuntosalille ja uimaan ja sit Ilmailusta ammatti -tapahtumaan kattoon Elastista jne. jne. Totuus: piti painaa niin kovaa duunia, että saatiin valmisteltua toi tapahtuma kasaan, että enhän mää minnekään salille&uimaan ehtiny. Pitkää päivää tuli tehtyä messuosastoa valmistellessa ja sit tietty itse tapahtumapäivä oli yhtä hulinaa. Kerkesin mä sen Elan näkemään ja vähän fiilistelee hyvää musiikkia mut piti mun olla sillai ihan skarppina, kun piti jotain jutuntynkääkin saada aikaseks.

Pilottinukke ja muuta messusälää, osasto siis vielä kesken.

Elastinen ja svengaava livebändi. Oli muuten hyvä setti!

Onneksi kaikki oli niin helppoo, kun se valokuvaus oli delegoitu kahdelle mediavarusmiehelle (9kk miehistön jantterit) jotka sit siinä rinnakkain kuvailivat ihan randomilla jotain eivätkä ne ees tulleet kyselemään, et mistä mä meinasin kirjottaa, et olis valokuvia niinku niistä aiheista. Nyt on sit ilmeisesti miljoona kuvaa Elasta ja lentokoneista mut esimerkiksi nolla kuvaa henkilöistä ketä haastattelin. Tällästä tää ilmeisesti vaan on, kun on tollasii keltanokkia (pikkupoikia) työparina. Parhaansa pitää kumminkin tehdä niillä resursseilla mitä on. Tänne blogiin päätyneet kuvat ovat tietty mun itteni ottamia... kännykällä (mitä tietenkään ei saa pitää palvelusaikana mukana/päällä/käytössä) mutta ettehän te paljasta mua?!? Ei vaan, "toimittajan" tai mediavarusmiehen statuksella liikkuessa kännykkä on niin sanotusti KSE.

Mutta eipä tuota mitään. Ei ollu nimittäin toi Ilmailusta ammatti -tapahtuma kuin vasta alkusoittoa tälle meidän viestintä/mediayhteistyölle. Mehän päästiin hoitamaan Maastojuoksun ja Ampumasuunnistuksen sotilas-SM-kisoihin liittyvä tiedotus. Työnjako: minä kirjoitan juttuja nettisivustoa varten ja poitsut valokuvaa. Paljon tuli kyllä kirjoiteltua ja mielestäni ihan kelpotavaraakin aina välillä, mutta ongelmia ilmeni TAAS siinä, kun piti etsiä juttuihin liittyviä kuvia. Noh kuvia oli kyllä... mutta esimerkiksi kun oltiin raportoimassa kilpailupuhuttelua niin artikkeli on kilpailun johtajan puheesta mutta kuvissa on palkintopöytää, kunniakirjoja ja kisajoukkueiden johtajia keräämässä lähtölistaa tms. Eihän teillekään olisi tullut mieleen kuvata kilpailun johtajaa (häntä joka piti ko. tapahtumassa puheen), eihän?!? No siis tästäkin selvittiin, vähän hiuksia repipällä, mutta selvittiin. Koko tuon kilpailuviikon tein mukavia 10-12 tunnin työpäiviä viestinnän parissa. Pääsin muun muassa vielä valokuvaavaan lisäkeikkana yhden kenraalin läksiäisiä. Onneksi oli pääsääntöisesti mukavaa ja palkitsevaa duunia, sitä hommaa mitä oon täällä halunnutkin tehdä.

Hiekkarannoilla

Miten voi olla, että vielä äsken oli talvi ja nyt on kevät jo pitkällä ja ulkona useita lämpöasteitakin? Eihän sitä ajankulua vaan huomaa, kun on täällä NIIN kivaa aina! Tai sitten mulla on vaan hyvät lääkkeet. No kumminkin tärkeintä on, että nyt on pärähtänyt käyntiin neljäs viikko alupseerikoulun kakkoskurssia ja takana on tähän tietoon mun viimeinen (ampuma)metsäleiri ikuna. Lisäksi selkä voi jo huomattavasti paremmin, enkä syö ku satunnaisesti buranaa kipuihin. Kaikkeen liikuntaan tosin haen vielä lisävahvistusta tuosta selkätuesta mutta se vanhalle sallittakoon.

Viime viikko oltiin tosissaan upeilla hiekkarannoilla meren tuntumassa, elikkä Lohtajan harjoitusalueella tuolla Kokkolan kupeessa. Hiekkaa piisas ihan kassulle viemiseksi asti, ainakin mitä huomasin reppua tyhjentäessä. Leiriviikko oli siinä mielessä poikkeuksellisen ihana, että se oli ampumaharjoitus, joka takasi siis paljon lepoaikaa ja joutenoloa kuten muun muassa Sotku- ja saunavuoroja. No siis eniten otti päähän myös se joutenolo, koska leiri kesti maanantaista lauantaihin mutta ampumaharjoitteita oli vain keskiviikosta perjantaihin. Käytännössä me vain otettiin aurinkoa, lepäiltiin ja hengailtiin Lohtajan maastossa kaks ekaa päivää. Leiri kesti lauantaihin todennäköisesti vaan siksi, että mukana olleet skapparit saivat viikonlopputöistä mukavat lisät.

Lepo(a)!

Noh oli miten oli, niin mulla oli koko leirin ajan yllättävän mukavaa. Kelit olivat mitä mainioimmat paitsi, että mereltä tuuli. Kylmä oli siis aina, kun ei päässyt suoraan auringonpaisteeseen. Itse jouduin kyllä lähtemään leiriltä etuajassa torstai-iltana pois, kun perjantaina oli hautajaiset. Sain siis ns. pidemmän viikonloppuloman, johon toki käytin omia lomapäiviäni. Jotenkin ei vaan kuitenkaan tuntunut mitenkään piristävältä tuo vkonlopun "loma", varmaan ymmärrätte. Kerkesin kuitenkin osallistua kahteen meidän kolmesta ampumaharjoituksesta, joten olen ihan tyytyväinen.

Keskiviikon harjoitus oli partion hyökkäysammunta, jota olin vain valokuvaamassa, kun minulla oli vielä nkv-vapautus. Torstaina oli ryhmän puolustusammunta, joissa olin täysillä mukana valokuvauksen lisäksi. Juostiin juoksuhaudoista poteroihin ja pysäytettiin vihollisen hyökkäys (ammuttiin maaleja) käyttäen rynnäkkökivääreiden lisäksi sekä kevyttä konekivääriä että kevyitä kertasinkoja. Kyllä rytisi ja paukkui jo ihan muikeasti. Perjantaina oli muut päässeet vielä raivaamaan miinoja ampumalla ja sitten vielä erikseen kasaamaan raivausmiinoitetta.

Nyt ollaankin sitten takas suht normaalissa, eli kassuelämää. Mulle on kuitenkin tällä viikolla vähän spessumpaakin luvassa: keskiviikkona mennään illasta uimaan&kuntosalille ja torstaina on luvassa Ilmailusta ammatti -tapahtuma, jonne menen valokuvaamaan/tekemään juttua. Siellä esiintyy Elastinen, jee! Tästäpä sitä on hyvä jatkaa taas ahkeraa aherrusta armeijan harmaissa.

Seikkailuhattu päässä kelpaa paistatella päivää.