Huomenna se alkaa

Nyt kun tässä alkaa jo sen verran jännittämään, että keksin mitä ihmeellisimpiä askareita itselleni, jotta saisin ajatukset pois huomisesta, niin laitetaan samaan syssyyn tämä intti-blogikin pystyyn. En kyllä kykene yhtään sanomaan, miten usein kerkeän tänne kirjoittamaan, mutta yritys on ainakin hyvä kymmenen.

Alkuun haluaisin sanoa sen verran niille, jotka miettii että miksi minä nyt sinne armeijaan väen vängällä (ja vielä näin kypsällä iällä) halusin, että se vain tuntui oikealta ratkaisulta silloin kun hain. Ajatus on ollut mielessä jo kauan, vuosien ajan ja nyt sitten oli tilanne se, että ikä tulee vastaan. Tämä reitti oli nyt vaan katsottava tai en olisi osannut olla itseni kanssa tietäen, että tämä vain lipsahti sormien välistä. Joku viisas joskus taisi sanoa että: "Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus". Tämä on nyt minun mahdollisuuteni. Koitan ottaa kaiken irti ja suhtautua koko inttiin avoimin mielin ja turhaa stressaamatta. Te jotka minut tunnette, voitte nyt tässä vaiheessa tuhahtaa, sillä kontrollifriikki minussa kyllä taitaa tuon turhasta stressaamisen ;)

Lyhyesti vastauksia kysymyksiin (joita ehkä mietitte): Ensiksi, kyllä. Minua jännittää huominen. En meinaa saada kunnolla nukutuksi ja jotenki vaan on hermostunut fiilis. Tämä on kuitenkin ihan normaalia ja hyväksyttävää, eli sitä tervettä uuden pelkoa. Kun ei tiedä mitä odottaa niin pelkää aina pahinta. Pessimisti ei pety. Toiseksi, en tiedä kuinka kauan meinaan palvella tai lähdenkö AUK/RUK taipaleelle. Kaikki ajallaan. Kolmanneksi, kyllä minua hieman jäätää se fakta, että suurin osa yhtä aikaa aloittavista aloikkaista on todellakin minua sen noin 10-vuotta nuorempia... mutta seura tekee kaltaisekseen? Enköhän minä sulaudu joukkoon.

Voin sanoa, että muuten tällä hetkellä on todella hyvä olo ja se johtuu eilisestä. Pidin siis pienimuotoiset läksiäiset, joihin osallistuneilta henkilöiltä sain kyllä mielettömän paljon tukea ja tsemppiä huomiselle (ja koko palveluskaudelle). Monet lupailivat tulla moikkaamaan Sotkuun ja antoivat paljon hyviä ohjeita armeijaa varten, joten ei minua unohdeta vaikken täällä siviilipuolella hetkeen vaikuttaisikaan.

Mutta nyt pitää pikkuhiljaa alkaa nukkumaan... unirytmini ei ole vielä ihan "armeijatasoa". Lähinnä tässä vaan miettii, et mitä mukaan huomenna ja monelta kannattaisi olla paikan päällä, että olisi ajoissa mutta ei liian ajoissa ja mitäköhän siellä sitten tehdään huomenna vai alkaako oikea arki vasta tiistaina ja löytyykö sopivankokoisia varusteita ja tuleekohan minkä verran muita naisia paikalle ja millaisia ne ovat ja ja...

Jo pikkutyttönä piti harjoitella oikeaa tervehtimistä