Sattuu, koskee, särkee

Nyt täytyy heti alkuun todeta, ettei fiilikset ole mitenkään katossa, syy: selkävaivat. Taisin tuossa viimeisimmässä postauksessa vähän viitata niihen selkäongelmiin, jotka "viikonloppulevolla tokenevat"... ja p*skanmarjat tokene! Pahenivat vain. Luulen, että aiemmat selkäongelmat (välilevyn pullistumat yms. kivat setit) vaikuttavat yhä taustalla, koska nyt tää mun kipuilu äityi aivan uusiin sfääreihin ja enkä tehnyt mitään sen kummempaa, kuin roudasin vähän painavampaa pahvilaatikkoa ja pikkasen mööbleerasin punkkia tuvassa.

Tässä on nyt kolmas viikko kipuilua menossa. Alkuun oli 10 päivää VMTL ja NKV sekä buranaa ja lihasrelaksantteja. No niillä pärjäsin pari päivää, kunnes alko tuntuu siltäm että kipu nousi potenssiin sata, eikä mikään liikkuminen onnistunut. Sitten otettiin lisäksi Pana-Cod ja vietettiin yö varuskuntasairaalan osastolla. No muutenkin oli gines-viikonloppu ja ne PV:n ajolupajutut, eli teoriatunnit ja ajokoe. Teoriatunneilla en voinut istua, vaan käveleskelin luokan takaosassa, kunnes jalat meinas pettää alta, jolloin siirryin makaamaan pöydälle. Ajolupaopettaja oli kyllä erireilu, kun antoi mun näin tehdä. Tuntui vaan, ettei Aukin kanssataistelijoilta paljoa sympatiaa herunut (paria poikkeusta lukuun ottamatta), sillä porukka vittuili ihan huolella. Siis toki toi selkäkipu oli keksittyä ja feikkasin vaan, että saisin ottaa lepiä ja makoilla oppitunneilla. Muiden mielestä olin siis move, eli hain motivaation puutteesta vapautuksia. Ei meinannut itellä enää ymmärrys riittää, kun joutu puree hammasta ja pidättää itkua, että edes pystyi osallistumaan koko palvelukseen ja muut vaan aukoo päätä. Jos joku on itse kokenut selkäkipuja tai noidannuolen tms. joskus, niin voitte ehkä samaistuu mun tuntemuksiin ja te jotka ette oo kokenut vastaavaa, eikä teillä oo järkeä päässä tai kykyä empatiaan, niin olkaa pliis hiljaa.

Lattialla maataan, koska muuhun ei pysty. Onneksi siskon kelpie viihdyttää :)

Toisaalta onhan se kiva, kun pystyy valitsee millaisen päivän haluaa viettää. Eli joko valitset kipuja ja syöt vaan sen 1200mg buranaa aamulla ja toisen satsin sit iltapäivästä, tämä mahdollusti kuitenkin ns. osallistumisen päivän toimintaan. Toinen vaihtoehto on valita kivuton päivä, jolloin otit Pana-Codia, joka sisältää paracetamolin lisäksi kodeiinia (särkylääke ja lihasrelaksanttihuume samassa) mutta koska lääke on hullun tuju kolmiolääke, niin nukahdat noin tunnin kuluessa lääkkeen nauttimisesta ja loppupäivän ajan on olo vähintäänkin kumma ja väsy niin ja tällöin on palvelukseen osallustuminen vähän haastavaa. Pääsääntöisesti valitsin buranapäiviä mutta sitten ei enää pystynyt. Kolmiolääkkeissä en tietenkään suorittanut sitä ajokoetta, vaan sinnittelin ilman. Yleensä yöksi otin vahvempia lääkkeitä. Toki minun tuurilla yksi yö napsahti ihan extempore päivystysnakki. Oli muksaa siinä sitten koittaa valvoa kolmea tuntia keskellä yötä, kun kroppa sanoo et nyt rentoutetaan ja nukutaan. Kolmiolääkepäivystäjä kiittää.

Tuossa oli pitkän aikaa semmoinen tilanne, ettei varuskuntasairaalassa ollut lääkäriä paikalla lainkaan. Onneksi hoitajan ja fysioterapeutin avustuksella saatiin hommattua mulle tukiliivi, joka on auttanut jo paljon. Nyt maanantaina oli pakko tavata lääkäriäkin, kun lääkkeet meinasi loppua. Sain täydennystä ja sovittiin, ettei Pana-Codia tarvitsisi enää syödä. Toki lääkäri uhkasi E-papereilla, mutta kieltäydyin ja sain 14 päivää lisää NKV-vapautusta. Nyt tämä selkä olisi siis PAKKO saada kuntoon.

Jotta tämä ei olisi pelkkää negatiivista avautumista, niin loppuun kerrottakoon niitä hyviä uutisia. Sekä teoriakoe että ajokoe menivät läpi ja minulla on nyt PV:n ajolupa. Niin ja Aliupseerikoulun ykköskurssi loppui viime torstaina ja minut ylennettiin opintomenestyksen johdosta korpraaliksi muutamien muiden kanssa. Mahtava fiilis! Jotain on siis tehty oikein. Toivottavasti tämä kakkoskurssikin menisi yhtä hyvin ja vaikeudet alkaisivat olla takanapäin. Tänään TJ 237 ja vielä täällä sinnitellään!

Onnellinen oppilaskorpraali

Ainoa oikea baretti on ilmavoimien sininen!